N:o 2033 JOULUKUU 2017 - Sunnuntai 2017-12-17 Edellinen - Seuraava - Joka sivulle! - 123603 |
|
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
Joulukuu 16, 2017 Soini oli kaukoviisas kun runnoi vielä perussuomalaisissa ollesssan hallintarekisterilain voimaantulon. Nyt lahjoittajia ei tarvitse ilmoittaa sitäkään vertaa kuin aikaisemmin. Itse asiaan. En tiedä tarkkaan kuka mitenkin äänesti ja kuka poissa oli, mutta poissaolotkin tietenkin osaltaan vaikuttavat lopputulokseen. Ainakin pari kuukautta sitten Roman Schatzin maammekirjassa radiossa kokoomuslainen lääkäri (nainen) ilmoitti äänestävänsä vahvemman puolesta, siis oluen, ja limuviinojen puolesta. Oliko se Pekka Puska, joka kertoi Santeri Alkion kääntyvän haudasssan Keskustan päätöksen johdosta. Voiko pahempaa enää sattua puolueen aatteelliselle isälle. Tähän hiukan lapsiasimies Tuomas Kurttilan tekstiä HS:stä lainattuna ja sitten lopuksi liitteessä lukijoiden kommentteja. HS lauantaina 16.12.2017: ”Päätös kertoo maan hallituksen ja eduskunnan enemmistön tahdon. Se on vastoin lapsen etua. Maa, jonka parlamentin päättäjien enemmistö rikkoo räikeästi lapsen etua, lisää perheiden kärsimyksiä ja sälyttää tästä aiheutuvat kasvavat kulut kansalaisille, on vailla pitävää pohjaa. Nämä päättäjät ovat vastuuttomia ja heikentävät Suomen ja sen lasten tulevaisuutta. Nämä päättäjämme eivät vaivaa itseään tosiasioilla ja lasten elämällä”, Kurttila toteaa tiedotteessa. KURTTILA on huolissaan siitä, että nuorten viikoittainen alkoholinkäyttö on lisääntynyt yläasteikäisillä, lukiolaisilla sekä ammattikoululaisilla. ”On kuvaavaa, että pääministeri [Juha] Sipilä, maan hallitus ja eduskunnan enemmistö päättävät lisätä alkoholin saatavuutta ja vahvuutta tilanteessa, jossa nuorten alkoholinkäyttö lisääntyy. Vastuutonta, arvotonta ja typeryyden osoitus”, Kurttila arvostelee.” Koetan etsiä arkistokuvan pääministeri Juha Sipilästä. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 16.12.2017 17:18 PÄÄMINISTERI JUHA SIPILÄN TERVEHDYS YLESSÄ.
http://www.nettisanomat.com/ 2017. POLITIIKKA. Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit oikeusministeriöön tutkittaviksi. Kuvasarja.
Lukijoiden kommentteja Tuomas Kurttilan tekstiin HS:ssä lauantaina 16.12.2017. Kommentit (98) Lapsiasiavaltuutettu on tarpeeton virka, jos hän moisiin asioihin puuttuu. Samalla periaatteella pitäisi kieltää puukkojen myynti muutoin kuin poliisin erityisluvilla. Lapset voivat niitä ostaa ja käyttää väärin. Tai joutua kärsimään, kun isä ostaa. Kun minä oli lapsi – lain mukaan, ostimme viinaa, emme olutta ja limujuomia. Aina oli joku, joka välitti viinaa lapsillekin. Miten laki meitä muka suojeli? Ja tarvitsimmeko me muka suojelua? Ja silloin kaupoissa ei ollut edes keskiolutta. Lapsen etu on ettei hän saa myöskään 4,5 prosenttista juomaa kaupoista. Lapsiasiavaltuutettu puhuu virkansa puolesta häneltä odotettua liibalaabaa. Noin peruskoulun matematikalla laskien tämän *merkittävän* alkoholipoliittisen päätöksen vaikutus on ; nyt tarvii juoda 4 a-olutt,a kun ennen vaadittiin samaan viisi keskiolutta. Lapsiasiamies tulee samalla syyttäneeksi vastuuttomaksi, arvottomaksi ja typeräksi koko Eurooppaa, Ruotsia ja Norjaa lukuunottamatta. Lapsiasianvaltuutettu on hakoteillä .. Ongelma ei ole alkoholin saatavuudessa vaan kasvatuksessa ja kulttuurissa. Typeryydestä pitää puhua aivan toisella tasolla. Voi kun olisi ollut minun lapsuudessa kunnon limuviinat tarjolla ei olis tarvinnut juoda ruskaa kaverin kanssa pökiin …..aamulla oli pakki niin kuralla ja oksennus lensi….ja toinen hyvä puoli ei olisi tarvinnut itse alkaa sitten sekotteleen ja lantraan isoista vodka pulloista kun eihän sitä tarvinnut niin paljon juoda kun oli teini! EPäkäytännöllistä kantaa mukan isoa jaffapulloa ja vodka pulloa mukana… Niin sitten se tietysti kun olisi ollut hiukan kehittyneenpi ja korkeampi kulttuuri kuin pienen teollisuuskauppungin kaveriporukka…..sivistyksen taso välillä kapiaisten ja tehtaan duunareiden pojat….mitä muuta voisi tulla lopputuloksena kuin että pitää juoda känniin kun on hauskaa… Se meni ihan alussa vikaan…. Ehkä nypypäivänä nuoriso on hiukan eri tasolla ja muutamalla limuviinalla pärjää ilman kännikulttuuria! toivotaan parasta! Se on varma että sillä Körttiläisellä turmion tommin kulttuurilla ei tule kuin juoppoja! Vastaa Hyvin argumentoitu (11) Alkoholia ei myydä alle 18-vuotiaille, eli lapsille. Miksi ihmeessä lapsiasiainvaltuutettu ottaa lakimuutokseen kantaa? Siksi että hän on demari? Hyvä!!! Kerrankin joku sanoo julkisesti ja oikein termein, miten asia on. Positiivista, että 1. kerta kun olen jostain asiasta Kurttilan 100pros. samaa mieltä. Jos 4,7% ”pirkkakaljalla” saa jatkossakin halvimmat kännit, niin miksi ihmeessä nuoret siirtyisivät 5,5% versioon joka jatkossakin on varmasti kalliimpaa. En usko että tuolla on mitään vaikutusta riskiryhmien juomiseen, siellähän ratkaisee puhtaasti hinta Kurttila puhuu asiaa. Päättäjät ovat jälleen unohtaneet heikompien aseman, surullista että raha ratkaisi jälleen. Tämän päätöksen myötä tulisi välittömästi varata lisää varoja ennaltaehkäisevään päihdetyön, joka pitäisi suunnata jo varhaisnuorten ikäisille. Resursseja tulisi suunnata myös nuorten päihdeongelmien hoitamiseen, tälläkään hetkellä päihdeongelmista kärsivät nuoret eivät pääse ajoissa eikä riittävän helposti hoitoon. Hätä ja huoli tulee lisääntymään kaikilla päihteitä käyttävien läheisillä, myös päihteitä käyttävien nuorten vanhemmilla. Läheisten ongelmat näkyvät myös heidän sairastumisena masennukseen tai loppuunpalamiseen ja seuraukset näkyvät esim. sairauspoissaoloina työpaikoilla, tästäkin on olemassa tutkimustuloksia. Nähtäväksi jää, saadaanko lisäresursseja kasvavan päihdeongeman hoitoon, nykyisetkin päihdepuolen resurssit kun ovat alimitoitettuja. Jos hallitus ajaa pienpanimoiden etua tässä asiassa, miksei suomalaiset pienpanimot osaa/haluaa kehittää hyviä kolmosolueita? Muualla sitä osataan, esim. Tukholmassa maistoin paikallisen panimon erittäin maukasta kevytolutta, 2,7 %. Eihän olutta juodaan alkoholin vuoksi vaan maun vuoksi ja janoon. Useat kuuluisat saksalaiset olutlaadut ovat n. 4,7 prosenttisia ja jopa alle sen. Tässäkään alkoholinkäyttöasiassa suomalaisista ei ole mitään positiivista sanottavaa, vaikka emme me ole ainoita alkoholin suurkuluttajia maailmassa, mutta näissä jutuissa yksipuolisesti näin korostetaan. Meillä on alkoholin käyttö jo laskemassa. Se ei enää kiinnosta nuoria ja eiköhän nyt saateta ”mollaajat” nolostumaan, kun epäilevät suomalaisten osaamattomuutta harkita ostoksiaan kun hieman vahvempaa olutta saa nyt kaikista kaupoista. En usko, että olemme noin houkuteltavissa. Voivat aiheuttaa sitä sun tätä. Kun kyseessä on mahdollinen efekti, ei saa esittää noin voimakkaita vastalauseita. Mutta kun, on ilmeisesti hyvin kapea alainen, niin… Moniko alaikäinen (siis lapsi) ostaa alkoholituotteita kaupasta? Ainiin… alaikäiset eivät saa ostaa alkoholituotteita kaupasta. Siinä on mies tuohtunut vailla mitään faktapohjaa ja minäkin jo melkein siitä tuohduin! Viimeisin tieto minkä minä olen lukenut esitti aivan vastakkaista eli nuorten juominen on vähentynyt. Mikähän siinä on, kun Hesari ajaa näitä tarinoita kohtuullisen yksipuolisesti? Merkillinen media on Hesari. Olisiko mahdollista, että mentäisiin jo eteenpäin ja hyväksyttäisiin nyt tämä tosiasia. Kenelläkään ei ole ihan oikeaa tietoa lakimuutoksen aiheuttamista todellisista vaikutuksista. Kaikki on vain pelkkää uhkakuvien asettelua, jolla yritetään jatkaa kansan holhoamista ja omien terveys- tai uskonnollisten intohimojen pönkittämistä. Kyllä ongelmakäyttäjät ovat tähänkin asti saaneet tarvittavat juotavansa. Lähes kaikki Alkot sojaitsevat ruokakauppojen yhteydessä ja tuonti Virosta rehottaa. Virosta tuodaan kerralla valtavia määriä juomia ja koska niitä on kotona kasoittain, niitä myös käytetään. Mitään suurta muutosta kulutuksessa tuskin tapahtuu 0,8% korotuksen jälkeen. Tilastoitu kulutus noussee hieman, mutta tilastoimaton eli matkailijatuonti mitä todennäköisemmin vähenee. Tämän prosenttirajan nostoon sidottu alkoholiveron korotus tuo valtiolle lisää tuloja. Matkailijatuonti on erittäin haitallista kansantaloudelle ja kansanterveydelle. Haittoja on yritettävä hillitä kaikin keinoin ja paras keino on lisätä alkoholijuomien saatavuutta ja pitää tuotteiden hinnat Suomessa sillä tasolla, että tuonti ei kannata. Kuten sanottu, ongelmakäyttäjät saavat aina juomansa ja tutkimusten mukaan nuorempien sukupolvien keskimääräinen alkoholinkäyttö on jo hyvinkin eurooppalaista ja sivistynyttä. Ja taas vedotaan lapsiin, lasten poliittinen hyväksikäyttö pitäisi olla samanlailla rangaistavaa kuin lasten seksuaalinen hyväksikäyttökin. Suoraan ja hyvin sanottu. Kun poliitikot laittavat kaupan edun kaiken muun edelle ja yhteiskunta on maksumiehenä ’rahat kaupalle, haitat yhteiskunnalle’- periaatteella, on syytä ajatella, että lobbaus on mennyt liian pitkälle, samoin vaalirahoitusjärjestelmä. Tehtävä edellyttäisi vastuullisuutta ei pelkästään eturyhmien miellyttämistä. Näin on! ”KURTTILA on huolissaan siitä, että nuorten viikoittainen alkoholinkäyttö on lisääntynyt yläasteikäisillä, lukiolaisilla sekä ammattikoululaisilla” Häh, tämän aamun uutisissa sanottiin päinvastaista. Nuorempi sukupolvi oppii eurooppalaisille tavoille koko ajan. Kannattaisi laittaa passi kuntoon ja matkustaa Eurooppaan katsomaan miten hommat hoidetaan. Suomessa on alkoholi ollut aina vaikea saada ja sen takia siinä on ollut viehätystä ja salaisuutta. Euroopassa sitä saa joka paikasta, kioskeista, futismatseissa, huoltoasemilta jopa elokuvissa jne. eikä ole mitään karsinoita missä saa nauttia. Ei ole pakko ostaa varalta koska sitä saa silloin kun on tarvetta pienelle juhlimiselle ja paikalliset nuoret osaavat sen kanssa elää koska se on ollut näkyvillä, saatavilla koko elämän ajan. Ei niin kuin Suomessa että siihen liittyy mystiikka. Kyllä pitää osata itse päättää juoko vai eikö, ei siihen tarvita mitään valtuutettuja päättämään muiden puolesta mitä saa tehdä ja mitä ei. Eikös nämä kaikki, demareiden mandaatilla istuvien virkamiesten, pöyristymiset voisi kerätä vaikka jonkinlaiseen listaan siihen nuorison Nyt-liitteeseen, niin tulisivat sitten julkaistuksi älyllisesti kaltaisessaan seurassaan. Asiasta vakavammin kiinnostuneet voisivat lukea Ulla Appelsinin kirjoituksen alkoholistiveljestään. Suositeltavaa lukemista myös kaikenmaailman puskatohtoreille, jotka mielipidesivuilla mellastavat. Vastaa Hyvin argumentoitu (25) Rahan kiilto silmissä. Hävetkää. Ilmeisesti on olemassa useita erilaisia todellisuuksia ja selkeästi lapsiasiavaltuutettu ja minä emme asustele samassa. Meikäläisen todellisuudessa lapset eivät edelleenkään saa kaupasta alkoholia. Täysi-ikäisille limuviinojen saatavuus on ollut hyvällä tasolla ainakin tuossa meidän lähikaupassa jo vuosia. Mitähän lasten oikeuksien pykälää mahtaa valtuutettu oikein tarkoittaa? Hyvä kommentti. Suosittelen kokeilemaan 2-3 kk täysin ilman alkoholia. Vaikutukset ovat melkoiset, vaikka lähtötilanne olisi ”vain” pientä viikonloppu tissittelua. Laittoi miettimään mihin alkoholia oikeasti tarvitsen. Totesin, että en mihinkään. Voin paljon paremmin ilman. Vireys lisääntyy, kun unen laatu parantuu. Myös yleinen väsymys ja kaikenlainen alakuloisuus on hävinnyt kokonaan. Luulin, että vähäseillä Alkon käytöllä ei ole mitään negatiivista vaikutusta. Jälleen yksi 0.8% maanikko joka ei ymmärrä kansaa joka on aina kapinoinut holhousta vastaan! ”Sosiaalitäti” vauhdissa. Jos perheessä juodaan siellä on jokin muu syy takana kuin alkoholin helppo saatavuus, missä pimeässä keskiajassa nämä oikein elää. Jos perheessä on alkoholisti, se on sitä joka tapauksessa ja varmaankin myös siinä tapauksessa että alkoholin käytöstä seuraisi kuolemanrangaistus. Pureutukaa juomisen todellisiin syihin ja lopettakaa muutamasta prosentista vauhkoominen. JA noin muuten, jos esimerkiksi 10 prosentilla on jokin ongelma niin miksi 90 prosentin pitäisi kärsiä 10% ongelmista? Keskittykää näihin 10 prosenttiin, heillä on se ongelma, ei lopuilla 90 prosentilla. Vastaa Hyvin argumentoitu (10) Ihan hyvä päätös eduskunnalta. Varmaan tässä paketissa on hyviä ja huonoja puolia, riippuu siitä mistä katsoo. ei nyt luulisi että 0,8% saa aikaan katasrofia. Pienpanimot kiittävät kun saavat myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille. Täytyy sanoa että on se siinä ihmettelemistä kuinka esim, Saksalaiset pystyvät elämään ihmisiksi vaikka kaikki alkoholi on marketeissa. Olisiko siinä osasyy kun ihmisten täytyy ennakoida juomien määrä etukäteen kun käyvät alkossa ja silloin tulee ostettua liian paljon varmuuden vuoksi. Jos lapsiasiavaltuutettu ei hallitse juomistaan, sen ei pidä aiheuttaa kollektiivista rankaisua. Täällä Ranskassa, jossa kaikkia alkoholijuomia voi ostaa marketista, ollaan sitten vastuuttomia, typeriä ja arvottomia. Ja näistä nuorista ei tule koskaan mitään. Eiku hetkinen, täällähän on aina ollut näin ….. Voi voi ! Edellyttäneeköhän postin hoito nykysuomessa tuollaista mielipidettä ? Vai onko Kurttilalla pyrkyä nyky-Markus Rautioksi tappamaan lasten kanssa kaurapuurojättiläistä ? Kurttilan uudella alkoholipoliittisella linjauksella yhteiskuntamme terveyden ja moraalin kannalta taitaa olla vain vanhakantainen Turmiolan Tommin juomatuvan monipuolistuviin tuotteisiin siirtymisen pelko. Jos ollaan vilpittöminä hyvällä asialla, hänen kuuluisi esittää kokonaan keskioluen ja muiden alkoholituotteiden myynnin lopettamista. Jo niillä aiheutetaan sikiövaiheessa istukan kautta hyvin muutoin kehittyneille lapsille vieroitusoireet aivovaurioineen ja jopa kuolemineen. Samoin ongelmat työsuhteiden säilyttämisessä, perheväkivallassa, rikollisuudessa jne jne. ovat sen asteisia, että jos alkoholin haitat ja vero- ja työllistävät hyödyt punnittaisiin, alkoholia nauttimiskäyttöön ei voisi valmistaa ja myydä. Alkoholipolitiikan päivittämisen tasolle, jossa korjataan matkailulla itsensä avartamisen pääperustetta muuksi, kuin väkevien hakureissuksi lahden takaa, ei tule muuttamaan juurikaan vuosittain kansalaisten nauttiman 100 % alkoholin litramäärää. Miksi emme luottaisi kansalaisiimme, jotka otantojen mukaan ovat riittävän valisteneita päättämään äänestyksellä maamme turvallisuuspolitiikasta ? Ja tässä äänestettiin näin. Mistä löytyisi lapsiasianvaltuutetun valtuutettu? Holhoojalle holhooja. Näinhän se Suomessa tuppaa menemään. ”..pääministeri Sipilä, maan hallitus ja eduskunnan enemmistö…”. Sen verran hehtaaripyssyllä ammutaan, että voisi todeta että Sipilä ei äänestykseen osallistunut, vaan oli Brysselissä. Kiitos Tuomas Kurttilalle. Hän on 100 % oikeassa päätöksen tulevista seurauksista ja tyhmyydestä, jonka päättäjät kyseenalaisista syistä tekivät. Todellista välinpitämättömyyttä osoitti suurin hallituspuolue. Kuvottavaa. Pääministerin puolueesta sentään löytyi muutama vastuullinen ihminen, mutta ministerit olivat nyökyttelijöinä, taas kerran. Kysymys kuuluu, että tälläkö nyt kiristetään maakunta-asiassa? Soinin sinisetkin siellä narussa kulkevat, vaikka seuraavissa vaaleissa eivät edes saliin pääse istumaan. Soini, uskova mies kannatti , se oli kyllä populismin jytky tai sitten hakemus johonkin virkaan, johon pääsee vain nuolemalla valtiaiden kengänpohjat. Erinomainen kommentti! Lapset eivät käytä alkoholia. He eivät sitä voi edes ostaa. Siitä huolimatta lapset ovat ne jotka alkoholin liikakäytöstä eniten kärsivät. Joka ei tätä näe, on silmänsä sulkeva vastuunpakoilija. Näitä tuntuu olevan myös suurin osa kansanedustajista. Moni kommentti tässäkin keskustelussa toitottaa liberalismia ja vapaata alkoholin saatavuutta. Jostain käsittämättömästä syystä pitkä liuta asiantuntijoita ja tutkimuksia ei saa näiden ihmisten päätä kääntymään. Kukaan ei ole kuollut tai vammautunut sen takia ettei ole saanut alkoholia. Päinvastaisia esimerkkejä löytyy tuhansia ja taas tuhansia. Vai onko muka joku joka välttämättä tarvitsee alkoholia? Näille vapaan alkoholin airueille soisi tarjottavan tutustumisretkiä esimerkiksi turvakoteihin, erilaisiin katkaisuhoitolaitoksiin, lasten psykiatrisille osastoille. Hyviä tutustumispaikkoja löytyy aivan liian monia. Vastaa Hyvin argumentoitu (23) Kurttila: ”Päätös kertoo maan hallituksen ja eduskunnan enemmistön tahdon. Se on vastoin lapsen etua. Maa, jonka parlamentin päättäjien enemmistö rikkoo räikeästi lapsen etua, lisää perheiden kärsimyksiä ja sälyttää tästä aiheutuvat kasvavat kulut kansalaisille, on vailla pitävää pohjaa.” Kurttila on väärässä. Me kokoomuslaiset olemme pohtineet alkoholiuudistusta huolella ja nykytilanteessa on mielestämme perusteltua laittaa yksilönvapaus ja elinkeinoelämän etu lapsen kuvitteellisen edun edelle. Alkoholin myynnin vapauttaminen tuo talouteen kasvua ja uutta dynamiikkaa. Tämä on oikeasti tärkeä huomio. Lasiasiavaltuutetun olisi pitänyt tuoda aikaisemmin ja laajemmin esiin mikä merkitys alkoholilla on lapsiin. Tai ehkä hän on jo yrittänyt tuoda, mutta keskustelu on keskittynyt ”holhousyhteiskunnan” vastustamiseen. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että lasten alkoholinkäyttö lisääntyy, vaan myös siitä, että lasten vanhemmat juovat enemmän. Keskustelussa keskitytään siihen, että jokainen on vastuussa omassa toiminnastaan ja jos ei älyä olla juomatta terveyttään, niin se on hänen ongelmansa. Mutta kun tästä alkoholin väärinkäytöstä kärsivät myös lapset eivätkä he pysty siltä suojautumaan. Lastensuojelukaan ei kerkeä joka paikkaan ja huostaanotto yms. on erittäin järeitä keinoja, joihin ei ryhdytä muuta kuin hengenvaarallisissa tilanteissa. Miksi tästä aspektista ei keskusteltu laajemmin julkisuudessa ennen muutosta vaan puhuttiin vain holhousyhteiskunnasta ja yksilöiden oikeuksista? Yksilöillä on tosiaan oikeus tehdä tyhmiä ratkaisuja, mutta kuinka pitkälle sekin oikeus ulottuu? Olisiko tässäkin voinut miettiä sitä tasapainoa haittojen ja hyötyjen välillä? Vierailija12345: Alkoholia ei myydä alle 18-vuotiaille, eli lapsille. Miksi ihmeessä lapsiasiainvaltuutettu ottaa lakimuutokseen kantaa? Siksi että hän on demari? Nyt on kokonaan unohdettu arvioida sen muutoksen määrän vaikutus kohderyhmään, joka tapahtuu kun alkoholijuoma jossa on vettä 95,3 % saa kaupan hyllylle kaverikseen juoman, jossa on vain 94,5 % vettä. Paljon vedenjuonnin vaikutuksia ei ole tuotu julki. Keskiolutjuopot kertoivat ennen, että juoma on saatava läpijuoksulle, jotta siitä ehtisi saada humalan. Ehkä uudistus säästää pohjvesivarojamme sadoilla litroilla päivässä. Kaupoissa kysytään paperit alle 30-vuotiaan näköisiltä alkoholijuomien ostajilta. Vaikka myytävien juomien pitoisuus olisi muinaisen pilsnerin 2,25 %, ongelmana ovat alkoholijuomia nuorille välittävät aikuiset, joihin kaupan rajoitukset eivät vaikuta. Kyse ei ole vain nuorten juomisesta. Pienten lasten isät ja äidit ovat tästälähin enemmän kännissä, eikä se voi olla lapsen etu. Nettomaksaja Stadista: Lapsiasiamies tulee samalla syyttäneeksi vastuuttomaksi, arvottomaksi ja typeräksi koko Eurooppaa, Ruotsia ja Norjaa lukuunottamatta. Kurttila lausuu julki totuuden Eduskunnan niukasta päätöksestä. Nuoriso päihtyy entistä useammin, kun alkoholin saanti helpottuu merkittävästi. XJ: Ja taas vedotaan lapsiin, lasten poliittinen hyväksikäyttö pitäisi olla samanlailla rangaistavaa kuin lasten seksuaalinen hyväksikäyttökin. Alkoholilain muutoksessa on takana suurempi visio. Kokoomuksen ohjelmassa on köyhimpien suomalaisten eliminoiminen halvalla konstilla- viinalla. Tilalle tuodaan Afrikasta ja Arabimaista orjatyövoimaa joka tuottaa jäljelle jääneelle rikkaalle kansanosalle yhä suurempia voittoja. Kuten äänestyksen jakauma eduskunnassa osoittaa, kepukin on viimein oivaltanut tämän vision laajat ansaitsemismahdollisuudet. Alkoholisti perheessä kasvaneena voin sanoa että ihan pihalla toi ukko mielipiteineen. Jälleen yksi joka ei näe metsää puilta! Minä olen pitänyt sitä järkyttävimpänä, että haetaan autolasteittain kaljaa ja viinaa ulkomailta, jotka ovat sitten kotona varastossa. Se on kaiken pahan alku ja juuri, sillä silloin alkoholia käytetään normaalia enemmän, kun se on kotivarastossa. Hakemalla kaupasta kohtuullisen määrän tarvittaessa, niin alkoholinkulutus todellisuudessa laskee, No hyvä kuitenkin, että kansanedustajat edustavat kansaa ihan tittelinsä mukaisesti. Holhouskulttuurin aika alkaa olla ohi myös Suomessa, mistä alkoholin myynnin vähittäinen normalisointi kertoo. En voi nähdä mitään typerää tai vastuutonta asiassa. Ennemminkin on typerää pitää kokonaista kansaa idiootteina,jotka eivät osaa päättää omasta elämästään. En ole vapaasti kaupoissa myytävän alkoholin maissa nähnyt mitään Kurttilan kuvailemia kauhuskenaarioita. Suomalaiset eivät ole erityisen kummallinen ihmisrotu vaan ovat jopa hyvin oppivainen ja älykäs kansa. Eiköhän edelleen se vanhempi sukupolvi ole eniten juopotteleva, jos ihan totuudessa pysytään. Tähänkin asti nuoret ovat saaneet alkoholia täsmälleen niin paljon kuin haluavat,siitä pitävät trokarit tarkan huolen. Suurin osa suomalaisista on kyllä niin sairaan persoja alkoholille, että siitä vaan! Vapauden ja valinnanvapauden nimissä voi tehdä vaikka kuinka typeriä päätöksiä josta tämä uusi ”alkoholilaki” humalahakuiselle kansalle on hyvä esimerkki. Ei tarvitse olla mikään ”ruudinkeksijä”, että ymmärtää mihin tämä Inga Aningar: Noin peruskoulun matematikalla laskien tämän *merkittävän* alkoholipoliittisen päätöksen vaikutus on ; nyt tarvii juoda 4 a-olutt,a kun ennen vaadittiin samaan viisi keskiolutta. ”Päätös kertoo maan hallituksen ja eduskunnan enemmistön tahdon. Se on vastoin lapsen etua.” Tässä olen kyllä samaa mieltä, ratkaisu oli ensisijaisesti kauppojen ja vahvojen oluiden ystävien etu. Ei niiden lasten, jotka asuvat päihdeongelmaisten vanhempien luona. Inga Aningar: Noin peruskoulun matematikalla laskien tämän *merkittävän* alkoholipoliittisen päätöksen vaikutus on ; nyt tarvii juoda 4 a-olutt,a kun ennen vaadittiin samaan viisi keskiolutta. Minulta on mennyt uutisoinnissa jotakin ohi korvein ja silmien. Ollaanko uudessa alkoholilaissa sallimassa alkoholin myynti 15-vuotiaille tai jopa nuoremmille?? Vai tuleeko alkoholin hakeminen alaikäiselle lähikaupasta vähemmän tuomittavaksi (tai jopa salituksi) kuin se että hakija hakee alaikäisen juomat Alkosta? Näin ainakin päättelen Kurttilan kommenteista. Tinde1969: Hyvä kommentti. Suosittelen kokeilemaan 2-3 kk täysin ilman alkoholia. Vaikutukset ovat melkoiset, vaikka lähtötilanne olisi ”vain” pientä viikonloppu tissittelua. Laittoi miettimään mihin alkoholia oikeasti tarvitsen. Totesin, että en mihinkään. Voin paljon paremmin ilman. Vireys lisääntyy, kun unen laatu parantuu. Myös yleinen väsymys ja kaikenlainen alakuloisuus on hävinnyt kokonaan. Luulin, että vähäseillä Alkon käytöllä ei ole mitään negatiivista vaikutusta. Ei paluuta: Kannattaisi laittaa passi kuntoon ja matkustaa Eurooppaan katsomaan miten hommat hoidetaan. Suomessa on alkoholi ollut aina vaikea saada ja sen takia siinä on ollut viehätystä ja salaisuutta. Euroopassa sitä saa joka paikasta, kioskeista, futismatseissa, huoltoasemilta jopa elokuvissa jne. eikä ole mitään karsinoita missä saa nauttia. Ei ole pakko ostaa varalta koska sitä saa silloin kun on tarvetta pienelle juhlimiselle ja paikalliset nuoret osaavat sen kanssa elää koska se on ollut näkyvillä, saatavilla koko elämän ajan. Ei niin kuin Suomessa että siihen liittyy mystiikka. Kyllä pitää osata itse päättää juoko vai eikö, ei siihen tarvita mitään valtuutettuja päättämään muiden puolesta mitä saa tehdä ja mitä ei. Mikki78: Positiivista, että 1. kerta kun olen jostain asiasta Kurttilan 100pros. samaa mieltä. Mistä lähtien lapset ovat saanneet olutta kaupasta ostaa? Lapsiasiavaltuutettu voisi mennä hoitamaan ihan omia asioitaan kiitos. Ja jättää meidän aikuisten ihan itse päättää mistä ja mitä haluamme ostaa…. Auringonottaja: Ilmeisesti on olemassa useita erilaisia todellisuuksia ja selkeästi lapsiasiavaltuutettu ja minä emme asustele samassa. Meikäläisen todellisuudessa lapset eivät edelleenkään saa kaupasta alkoholia. Täysi-ikäisille limuviinojen saatavuus on ollut hyvällä tasolla ainakin tuossa meidän lähikaupassa jo vuosia. Mitähän lasten oikeuksien pykälää mahtaa valtuutettu oikein tarkoittaa? Olen Kurttila kanssa samaa mieltä. Ihmisten on tietenkin kannettava vastuu omista valinnoistaan, mutta alkoholipolitiikassa lasten etu painaa valinnanvapautta enemmän. Siinä päätökset on tehtävä heikoimman lenkin mukaan, ei vastuullisten kohtuukäyttäjien ehdoilla. Ruotsin malli on hyvä. Auringonottaja: Ilmeisesti on olemassa useita erilaisia todellisuuksia ja selkeästi lapsiasiavaltuutettu ja minä emme asustele samassa. Meikäläisen todellisuudessa lapset eivät edelleenkään saa kaupasta alkoholia. Täysi-ikäisille limuviinojen saatavuus on ollut hyvällä tasolla ainakin tuossa meidän lähikaupassa jo vuosia. Mitähän lasten oikeuksien pykälää mahtaa valtuutettu oikein tarkoittaa? Ainakaan noita väitteitä ei hallituksen taholta keskustelussa mitenkään kumottu. Nyt päiväkotilapset jonottavat kaupoista 5,5 %:n kaljoja kun ennen saivat tyytyä 4,7%:n juomiin. Baltiassa lapset ovat ilmeisesti suorastaan kuolemassa sukupuuttoon Kurttilan logiikalla. Sieltä kun kaikkia alkoholia saa kaupoista mutta juuri sen vuoksi se ei tunnu kiinnostavan muita kuin suomalaisia turisteja. Kyllä tuo on ihan perusteltua. Yksinkertaisemmin tuo hallitus veti uskottavuutensa kansanterveyden parantamisen suhteen vessanpöntöstä tuolla päätöksellään. Kokoomus, Keskusta ja Siniset. Kyllä ne muistiin jää. Itse asiassa tuossa hallituksessa istuva porukka jää monestakin asiasta mieleen. Ihan nimiä myöden. Sipilä, Orpo ja Soini. Kyllä ne on muistipakkaan hakattu. ”Päätös lisää Tuomas Kurttilan mukaan perheiden kärsimyksiä ja rikkoo räikeästi lapsen etua.” Nuo asiat menevät sinne ikäviin seurauksiin, mitä talous edellä ajattelussa vaan on. Se on tämän ajan linjaa. Ikäviä ja valitettavia seurauksia, mutta se on voi voi. Ei tuo istuva hallitus tule kantamaan mitään vastuuta siitä, millaisia kansanterveydellisiä ja perheongelmia heidän päätöksistä seuraa. Eli lyhyt aikainen talous edellä ja sitten ne siitä seuraavat jutut on muiden ongelmia. Kurttilan mielestä suomalaiset aikuiset ovat typeriä koska he eivät rakenna suomalaista maailmaa pikkulasten etu edellä. Kurttilan mielestä aikuisia koskevat päätökset tulee tehdä hiekkalaatikon laidalla. Kurttilan mielestä myös kaikki Keski ja Etelä-Eurooppalaiset aikuiset ovat typeryksiä koska niillä kumilla alkoholia myydään ruokakaupoissa. Kaikki muut kuin Kurttila ovat tolloja. Oman poliittisen uran ja demareiden kannatuksen nostaminen lasten nimissä on todella epämiellyttävää. Kurttila on näköjään omaksunut keinot Venäjän lapsiasiavaltuutetulta. Avautuukohan tällä pelillä Järvenpään kaupunginjohtajan virka? Liialliseen alkoholinkäyttöön liittyvien suorien ja liitännäissairauksien lisääntyminen tuo lisää liiketoimintaa yksityisille lääkärifirmoille, jotka sitten laskuttavat nämä julkisen puolen kautta. Samalla lisääntyy tarve yksityisille mielenterveyspalveluille, sairaankuljetuspalveluille ja vartioimispalveluille. Puhumattakaan tietysti alkoholin myynnin lisäyksestä tulevista verotuloista (mitkä sitten menee haittojen jälkihoitoon). Alusta asti on ollut täysin selvää, että tämä on osa liiketoimintaa jossa ei paljon alkoholistiperheiden pienten lasten itkut ja kärsimys päättäjiä häiritse. Ganbare: Eikös nämä kaikki, demareiden mandaatilla istuvien virkamiesten, pöyristymiset voisi kerätä vaikka jonkinlaiseen listaan siihen nuorison Nyt-liitteeseen, niin tulisivat sitten julkaistuksi älyllisesti kaltaisessaan seurassaan. Asiasta vakavammin kiinnostuneet voisivat lukea Ulla Appelsinin kirjoituksen alkoholistiveljestään. Suositeltavaa lukemista myös kaikenmaailman puskatohtoreille, jotka mielipidesivuilla mellastavat. Lukisitko Appelsinin kolumnin uudelleen? Siinä puhutaan ihmisestä, joka jo sairastaa alkoholismia ja jolle muutoksilla ei ole suurta väliä. Sen sijaan suuremman alkoholimäärän helpomman saatavuuden ns. tavallisen suomalaisen ulottuvilla voi nähdä keskiarvotasolla yllyttävän sellaiseen haitalliseen alkoholikäyttäytymiseen, joka ilman muutosta olisi jäänyt tapahtumatta. Suurempi altistuminen johtaa hyvin todennäköisesti suurempaan esiintyvyyteen. Nyt kyse ei ole yksittäisestä jo olevasta veli Appelsinista, vaan tulevasta joukosta terveysongelmaisia, jota ei olisi koskaan tarvinnut olla. Salme Kallio: Olen Kurttila kanssa samaa mieltä. Ihmisten on tietenkin kannettava vastuu omista valinnoistaan, mutta alkoholipolitiikassa lasten etu painaa valinnanvapautta enemmän. Siinä päätökset on tehtävä heikoimman lenkin mukaan, ei vastuullisten kohtuukäyttäjien ehdoilla. Ruotsin malli on hyvä. Salme Kallio: Olen Kurttila kanssa samaa mieltä. Ihmisten on tietenkin kannettava vastuu omista valinnoistaan, mutta alkoholipolitiikassa lasten etu painaa valinnanvapautta enemmän. Siinä päätökset on tehtävä heikoimman lenkin mukaan, ei vastuullisten kohtuukäyttäjien ehdoilla. Ruotsin malli on hyvä. Charles Stone: Siinäpä se, 5,5 oluita juodaan kuitenkin se sama määrä, eli viisi pulloa. Tietysti tilastoissa tuollainen määrä näyttää rumallata, kun se kertautuu useammalla miljoonalla. mutta ei sillä mitään todellista vaikutusta kansanterveyden kannalta vielä ole. Ongelma käyttäjien kulutus tuskin kasvaa, koska jos ennen sammui kopasta keskaria, niin saman lopputulokseen päätyy 18-20 pullolla nelosolutta. Olen kolunut Euroopan maita koko pienen ikäni ja millään muulla maalla ei ole tällaista teatteria järjestetty, kun kysymyksessä on alkoholikauppa ja alkoholiprosentit. Tämä Suomen alkoholiteatteri osoittaa vain meidän poliittisten päättäjien yksoikosuutta ja typeryyttä. He tappelevat jostain 5,5 % oluen tuonnista kauppoihin, kun nykyään sieltä saa 4,7% olutta. Ero siis huimat 0,8% – ajatella! Kyllä me suomalaiset joudumme nyt turmion tielle eli voi hemmetti kuinka tyhmää kinailua ko henkilöt harrastavat. Eikö heillä ole tärkeämpää tekemistä Eduskunnassa?? Saa nähdä, kuinka kauan Tuomas Kurttila jaksaa puolustaa lasten oikeuksia julkisuudessa. Edellinen lapsiasiavaltuutettu, Maria Kaisa Aula, irtisanoutui turhautuneena, kun hänen työtä ei arvostettu kuin vain juhlapuheissa. Niin se taitaa olla, että hallitus palkitsee runsaskätisesti kaikkia yrityksiä, vaikka vahingollisia. Eikö hallitus näe sokeudeltaan, että tulevaisuuden lapset, jotka kykenevät opiskelemaan ja käymään töissä kasvatetaan kodeissa, joissa ei ole virtahepo olohuoneissa? aabcdefghijk: Olisiko mahdollista, että mentäisiin jo eteenpäin ja hyväksyttäisiin nyt tämä tosiasia. Kenelläkään ei ole ihan oikeaa tietoa lakimuutoksen aiheuttamista todellisista vaikutuksista. Kaikki on vain pelkkää uhkakuvien asettelua, jolla yritetään jatkaa kansan holhoamista ja omien terveys- tai uskonnollisten intohimojen pönkittämistä. Kyllä ongelmakäyttäjät ovat tähänkin asti saaneet tarvittavat juotavansa. Lähes kaikki Alkot sojaitsevat ruokakauppojen yhteydessä ja tuonti Virosta rehottaa. Virosta tuodaan kerralla valtavia määriä juomia ja koska niitä on kotona kasoittain, niitä myös käytetään. Mitään suurta muutosta kulutuksessa tuskin tapahtuu 0,8% korotuksen jälkeen. Tilastoitu kulutus noussee hieman, mutta tilastoimaton eli matkailijatuonti mitä todennäköisemmin vähenee. Tämän prosenttirajan nostoon sidottu alkoholiveron korotus tuo valtiolle lisää tuloja. Matkailijatuonti on erittäin haitallista kansantaloudelle ja kansanterveydelle. Haittoja on yritettävä hillitä kaikin keinoin ja paras keino on lisätä alkoholijuomien saatavuutta ja pitää tuotteiden hinnat Suomessa sillä tasolla, että tuonti ei kannata. Kuten sanottu, ongelmakäyttäjät saavat aina juomansa ja tutkimusten mukaan nuorempien sukupolvien keskimääräinen alkoholinkäyttö on jo hyvinkin eurooppalaista ja sivistynyttä. Kyllä tietoa on, esim. Ruotsista. ”ongelmakäyttäjät saavat aina juomansa” Kyse onkin niistä, joilla on vaara tulla ongelmakäyttäjäksi. Heidät tunnistaa mm. siitä, että heille on ollut ongelma, kun keskaria ei ole saanut kaupasta mihin aikaan vain. Johann On: Mistä lähtien lapset ovat saanneet olutta kaupasta ostaa? Lapsiasiavaltuutettu voisi mennä hoitamaan ihan omia asioitaan kiitos. Ja jättää meidän aikuisten ihan itse päättää mistä ja mitä haluamme ostaa…. Tällaistä tämä vähän on. Ja sitten tuolla toisaalla huudellaan kuinka jengi kyllä osaa vastuunsa kantaa ja ymmärtää tekojensa seurauksia laajemmissakin kokonaisuuksissa. Mitä minä kyllä siis hiukan uskallan epäillä. Oletteko vielä tavanneet alkoholistia joka ei alkoholia jostain saisi hankittua? Tai pilleriveikkoa, joka ei tabuja jostain ostaisi? Tai pelihimoista, joka ei peliä jostain löytäisi? jne jne jne. Miksi siis kurittaa kaikkia, jos kuritus ei onnistu edes niihin, joihin se on kohdistettu? Ns. pro-ateistit sen ainakin tietävät. Salme Kallio: Olen Kurttila kanssa samaa mieltä. Ihmisten on tietenkin kannettava vastuu omista valinnoistaan, mutta alkoholipolitiikassa lasten etu painaa valinnanvapautta enemmän. Siinä päätökset on tehtävä heikoimman lenkin mukaan, ei vastuullisten kohtuukäyttäjien ehdoilla. Ruotsin malli on hyvä. Meillä on tuijotettu tilastoitua kulutusta ja suojattu Alkon monopolia, mutta sen rinnalla tilastoimaton tuonti ja myynti ovat jatkuvasti merkittävän suuria. Sen näkee selkeästi erilaisissa juhlissa ja kesämökeillä. Juomat eivät ole Alkosta ostettuja. Tilanne on hankala. Pitäisi erota EUsta ja sulkea rajat, jotta alkoholin käyttöä voitaisiin rajoittaa ja valvoa. Korkean alkoholiverotuksen maissa tilanne on sama. Ruotsalaiset ovat perinteisesti käyneet ryyppäämässä Tanskassa ja ostavat viinansa Baltian maista. Tanskalaiset käyvät ostoksilla Saksassa ja sveitsiläiset Ranskassa. Keskustalaiset maanviljelijät myyvät raaka-ainetta alkoholiteollisuudelle ja siitä tulee liikevaihtoa. Siinä ei paljon Pekka Puskan terveysargumentit paina. Kokoomuslaisten piirissä yksityisten sairaanhoitopalveluiden liikevaihto lisääntyy kun alkoholiin liittyvät suorat ja epäsuorat sairaudet lisääntyvät. Nämä laskutetaan sitten julkiselta puolelta. Kun alkoholinkulutuksen kasvun haitallista vaikutusta joskus esiteltiin Timo Soinille, hän naureskeli sille, että sillä ei ole mitään väliä vaikka alkoholinkäytön lisääntyminen johtaa ongelmiin kunhan ”työmies saa illalla ottaa kopsun”. Jos alkoholin käytön lisääntymisestä alkoholistiperheiden lapsille ja sekalaisista järjestyshäiriöistä aiheutuvat ongelmat eivät liikuta syystä tai toisesta lainkaan, niin asiaa voi ajatella puhtaasti numeroiden näkökulmasta. Taloudellisia menetyksiä tulee valtiolle enemmän kuin tuloja tulee. Vastaa Hyvin argumentoitu (1) Jos uudistuksen takana on lisätä saatavuutta, mallina maat kuten Ranska ja Viro, niin sitten kulutus tulee kasvamaan. Nykyisellään Suomi sijoittuu alkoholinkulutuksessa OECD34-maiden keskiarvolle: http://static.independent.co.uk/s3fs-public/thumbnails/image/2015/11/07/15/drunkest-countries.jpg Uudistuksen ajajien tavoitteet ovat jääneetä itselleni hieman hämäriksi. mikä on tavoiteltavaa esimerkiksi ranskalaisessa juomatavassa? Että juodaan viinia aterioiden yhteydessä, kuten kuvittelen? Onhan se nytkin sallittua Suomessa, Alkosta saa viiniä. Vai onko virolainen tapa päämäärä? Ne, jotka paremmin tietävät, sanovat että virolaiset ovat paljon rajumpia ryyppääjiä kuin suomalaiset. Molemmat, sekä ranskalaiset että virolaiset, juovat selvästi enemmän alkoholia kuin suomalaiset. Joten ei vaikuta todennäköiseltä, että suomalaiset juomatavat muuttuisivat uudistuksen seurauksena siten, että suomalaisten vuosittainen alkoholinkäyttö vähenisi. Suomi 9 litraa/henk, Ranska 11 ja Viro 12. Voidaan siis olettaa, että alkoholinkulutus tulee kasvamaan. Ja sen seurauksena lapsiperheiden aikuiset myös juovat enemmän. Ehkä alaikäisetkin. Ja minkä vuoksi? Kun ei jakseta ostaa viinaa Alkosta. Ja tavoitellaan tulevaisuudessa halvempaa (ja huonompia) viinejä ruokakauppoihin. Inga Aningar: Noin peruskoulun matematikalla laskien tämän *merkittävän* alkoholipoliittisen päätöksen vaikutus on ; nyt tarvii juoda 4 a-olutt,a kun ennen vaadittiin samaan viisi keskiolutta. Kun minä oli lapsi – lain mukaan, ostimme viinaa, emme olutta ja limujuomia. Aina oli joku, joka välitti viinaa lapsillekin. Miten laki meitä muka suojeli? Ja tarvitsimmeko me muka suojelua? Ja silloin kaupoissa ei ollut edes keskiolutta. Suomessa sellaisia ihmisiä ovat etenkin kotonaan lapsiaan ja puolisoaan terrorisoivat supersankari-isät ja nämä Suomi ensin -miehet, jotka Harvey Weinsteinmaisessa kaikkivoipaisuudessaan ja itseriittoisuudessaan eivät näe mitään parantamisen tai korjaamisen varaa itsessään minkään asian suhteen. Sääliksi käy niitä naisia ja lapsia jotka joutuvat kestämään tällaisia tyyppejä lähipiirissään ja työpaikoilla. Sädekehä: Kiitos Tuomas Kurttilalle. Hän on 100 % oikeassa päätöksen tulevista seurauksista ja tyhmyydestä, jonka päättäjät kyseenalaisista syistä tekivät. Todellista välinpitämättömyyttä osoitti suurin hallituspuolue. Kuvottavaa. Pääministerin puolueesta sentään löytyi muutama vastuullinen ihminen, mutta ministerit olivat nyökyttelijöinä, taas kerran. Kysymys kuuluu, että tälläkö nyt kiristetään maakunta-asiassa? Soinin sinisetkin siellä narussa kulkevat, vaikka seuraavissa vaaleissa eivät edes saliin pääse istumaan. Soini, uskova mies kannatti , se oli kyllä populismin jytky tai sitten hakemus johonkin virkaan, johon pääsee vain nuolemalla valtiaiden kengänpohjat. Edellyttäen että kaupat hoitavat jatkossakin valvontavastuunsa kuten pitää, ei alaikäiset pääse ostamaan alkoholijuomia tulevaisuudessakaan. Nykyisellään näyttää siltä, että jos ostaja on vähänkään nuoren oloinen, kysytään paperit melko lailla säännönmukaisesti ja aina. Vielä 90-alussa alkoholijuomien hankkiminen oli alaikäiselle huomattavan helppoa, vaikka jonkin verran kanttia ja häpeämätöntä valehtelua tuo vaatikin. Tänä päivänä tuommoinen ei varmaan onnistu. Joten se siitä. Jos nyt asiaa tarkastelee täysin kiihkottomasti, ei alkoholilakiin tehdyt muutokset luultavasti muuta mitään olennaista. 5,5vol% juomien saatavuus ei varsinaisesti parane, koska jo nykyisellään löytyy Alkon myymälöitä lähestulkoon jokaisesta tuppukylästäkin. Se, ostaako lonkeronsa Alkosta tai marketista on lopulta täysin samantekevää. Se vaikutus joka tällä kyllä voi olla, on että ne joilla on pidempi matka lähimpään Alkon myymälään eivät enää ostakaan kotiinsa aivan hirveitä lasteja kerralla, jos noita IVA vahvuisia juomia saa kyläkaupastakin. Ja kun ollaan niin hirvittävän huolissaan noista limuviinoista, niin menkäähän markettiin ja katsomaan mitä kaikkea sieltä löytyykään. Erityyppisiä lonkeroita ja siidereitä löytyy pilvin pimein, ja ne ovat juuri sen makuisia että nuorten pitäisi eräiden teorioiden mukaan niistä tykätä. Eivät tunnu silti tykkäävän. Juomat ovat kehittyneet huomattavasti 90-luvun puolivälin ”lelulonkeroista” jotka olivat suoraan sanoen niin pahanmakuisia ettei kukaan varmaan juonut niitä edes alkoholinkaan takia. Pitää tähän vielä lisätä, että se josta kyllä oikeasti olen huolissani nuorten kohdalla, on tuo jatkuva energiajuomien ryystäminen. Vaikka tämä ei tietenkään liity alkoholiin mitenkään, niin aivan terveellistä tuokaan ei voi olla. jannemikael: Lapsiasiavaltuutettu on tarpeeton virka, jos hän moisiin asioihin puuttuu. Samalla periaatteella pitäisi kieltää puukkojen myynti muutoin kuin poliisin erityisluvilla. Lapset voivat niitä ostaa ja käyttää väärin. Tai joutua kärsimään, kun isä ostaa. Kun minä oli lapsi – lain mukaan, ostimme viinaa, emme olutta ja limujuomia. Aina oli joku, joka välitti viinaa lapsillekin. Miten laki meitä muka suojeli? Ja tarvitsimmeko me muka suojelua? Ja silloin kaupoissa ei ollut edes keskiolutta. persiner: Olen kolunut Euroopan maita koko pienen ikäni ja millään muulla maalla ei ole tällaista teatteria järjestetty, kun kysymyksessä on alkoholikauppa ja alkoholiprosentit. Tämä Suomen alkoholiteatteri osoittaa vain meidän poliittisten päättäjien yksoikosuutta ja typeryyttä. He tappelevat jostain 5,5 % oluen tuonnista kauppoihin, kun nykyään sieltä saa 4,7% olutta. Ero siis huimat 0,8% – ajatella! Kyllä me suomalaiset joudumme nyt turmion tielle eli voi hemmetti kuinka tyhmää kinailua ko henkilöt harrastavat. Eikö heillä ole tärkeämpää tekemistä Eduskunnassa?? Raittius on hieno asia ja se pitäisi olla oma valinta ei valion tai lahkolaisten. Selvää on myös se että nykyiset parikymppiset osaavat ottaa kohtuudella. Väkevien viinojen kulutus on vähentynyt reilusti nuorten keskuudessa. Siis tappokama, jota käyttää lähinnä vanhempi väki ja alkoholiongelmaiset. Tuomas Kurttila on täysin oikeassa!!! Millainen alkoholipolitiikka olisi paras? No, Arabimaissa alkoholin juomisesta joutuu vankilaan, joten käyttö on vähäistä. Ehkä hieman radikaali ratkaisu Eurooppalaiseen makuun. Katsotaan siis, missä Euroopan maassa juodaan vähiten alkoholia, ja otetaan mallia sieltä…… Eikun ei. Vähiten juodaan Italiassa, jossa alkoholi on normaali elintarvike. Ei käy, koska turhan byrokraatin mukaan suomalaiset ovat geneettisesti italialaisia huonompia, ja pelkkiä juoppoja. Kyllä tietoa on, esim. Ruotsista. ”ongelmakäyttäjät saavat aina juomansa” Kyse onkin niistä, joilla on vaara tulla ongelmakäyttäjäksi. Heidät tunnistaa mm. siitä, että heille on ollut ongelma, kun keskaria ei ole saanut kaupasta mihin aikaan vain. Vastaa
|
Tyylikäs Jungner lähti sdp:stä tyylillä, v-tyylillä. Joulukuu 16, 2017 Viikkosanomat. Pertti Manninen, Lauantai 16.12.2017 18:52. http://viikkosanomat.fi/2017/12/16/tyylikas-jungner-lahti-sdpsta-tyylilla-v-tyylilla/ |
Päätöntä menoa. Sdp:n Jutta Urpilainen vauhdittamassa kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistön kampanja-avausta.joulukuu 8, 2017 Niin meni kanavatkin sekaisin, että Ylen illan uutislähetyksen kuviin jäi toisen kanavan tekstit. Kuvat puhukoot puolestaan Sdp:n entisen puheenjohtajan päättömästä touhusta. Lisää kuvia. Jutta Urpilainen ryntää lavalle esittelemään yleisölle ihailemaansa Sauli Niinistää. Kaksi viimeistä kuvaa lisätty 22:14 ja huomautus siitä, että kuvien tekstit ovat jostakin toisrsta ohjelmasta pätee tässäkin. Sama. Tags: 08.12.2017, Helsinki, Jutta Urpilainen, Kampanja-avaus, kansanedustaja, |
2017. PÄÄTÖN PRESIDENTTIPARI Uudessa Suomessa. Kuva |
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle! |
Presidenttiparin hypetyksessä päädytään välillä päättömiinkin suorituksiin. Uusi Suomi tänään itsenäisyyspäivänä 06.12.2017. Linnan juhlat tulossa! |
2015. Etykin juhlakokouksen aikaan: |
Året var 1957
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo 21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen. |
Arkisto 2015. |
HEINÄKUU 2015. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN. 24 KUVAA. TÄSSÄ 11. |
|
http://www.nettisanomat.com/2015/07/22/etusivu.html ARKISTO 2015 |
|
The GazettE- konserttiin lippuja jonottavia tyttöjä Urho Kekkosen kadulla Fredrikin kadun kulmalle. Kuva Pertti Manninen tiistaina 2007-10-30 klo 16:n aikoihin. Isonna! |
Kysely: ”Herra tasavallan presidentti, kuinka te kehtaatte nostaa Euroopan investointipankista 3000 euron kuukausieläkettä?”(Sauli Niinistölle). joulukuu 1, 2017 Ylen sivulla 01.12.2017: ”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaa kuuntelijoiden kysymyksiin suorassa radiolähetyksessä JULKAISTU 11 PÄIVÄÄ SITTEN. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaa kysymyksiin ja keskustelee kuuntelijoiden kanssa Yle Radio 1:ssä lauantaina 2.12.2017 klo 13.00 – 14.00. Kyselytunti radioidaan suorana lähetyksenä Oulusta. Kysymyksiä voi lähettää keskiviikkoon 29.11.2017 asti. Etukäteen lähetettävillä kysymyksillä pyritään varmistamaan, että ohjelmaan saadaan monipuolisia aiheita. Toimitus valitsee kuuntelijoiden lähettämistä kysymyksistä ne, jotka pääsevät lähetykseen. Kysyjä itse esittää kysymyksensä puhelimessa suorassa lähetyksessä presidentille. Presidentti vastaa ja keskustelee kysymysten lähettäjien kanssa. Kysyjät voivat halutessaan esittää myös jatkokysymyksiä. Presidentille on etukäteen kerrottu ohjelmaan tulevien kysymysten aihealueet, mutta muuten lähetys muotoutuu keskustelun mukaan. Toimittajana on Krista Taubert. Tasavallan presidentin kyselytunteja on aiemmin lähetetty Yle Radio 1:ssä vuosina 2000 – 2008 ja 2012 – 2016. Kysymyksiä voi lähettää osoitteilla: Sähköposti: [email protected] Kommentit lähetyksen aikana Yle Radio 1:n lähetysikkunassa yle.fi/radio1 Kun aika on mennyt umpeen, esitän tämän kysymyksen tässä ja jään odottamaan, josko joku kansalainen kysyisi tätä asiaa. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantaina 01-12-2017 15:35 Lähde: Iltalehdessä käsiteltiin noin viikko sitten tasavallan presidentti Sauli Niinistön eläkeasioita, joissa kerrottin, ettei hän kehtaa nostaa mitään eläkettä Suomen valtiolta, vaikka olisikin niihin oikeutettu. Lue myös arkistosta 2009: Varatuomarinkin vaalirahailmoitus oli lainvastainen! Aikaisemmin Nettisanomat on kirjoittanut pääministeri Matti Vanhasen leuhkimisesta, kun hän väitti että olisi ilmoittanut vaalitukensa oikein. Jo silloin näytti siltä, että asia ei aivan näin ollutkaan (Nettisanomat 2008-06-10). Nyt kun on paljastunut, että tämän Novagroupin osuus on ollut KMS-potista jotakin 36 prosenttia, siis 10 000 euron avustuksesta noin 3600 euroa, se olisi pitänyt lain mukaan ilmoittaa. Tästä on aivan selvät ohjeet myös lomakkeen täyttöohjeissa. ”Olen hulluna rahaan!” tulee siitä, kun nyt varatuomari Sauli Niinistö olisi voinut muina miehinä muuttaa vaalirahailmoituksensa varmasti lain vaatimukset täyttäväksi, mutta ei raaskinut sitä tehdä, kun ei palauttanut koko summaa, niin kuin muuten jupakan ”isä” Timo Kalli teki jo ajat sitten. Edelleen voi olla niin, että siellä ilmoituksessa on jäänyt mainitsematta yli 1700 euron lahjoitus, vaikka laki sitä vaatii. Silloin jo aikaisemmin mainittiin, että oli vain viisi lahjoittajaa. Jos näin on, Niinistön ahneus meni laskutaidon edelle! Hänellä on jäljellä sieltä saatua rahaa 6300 euroa. Tämä jaettuna neljällä tekee 1575 euroa. Jos siis jäljellä olevat lahjoittajat olisivat lahjoittaneet samansuuruisen potin, niin rimaa hipoen Niinistön vaalirahailmoitus täyttäisi lainvaatimukset. Mutta kun emme tiedä, ehkä emme koskaan saa tietääkään näitä summia, olisi järkevää ollut palauttaa koko summa, niin kuin Kalli teki. ”Olen hulluna rahaan!” sivuutti tämän puhdistautumismahdollisuuden ja tosiasiaksi jää, että varatuomari Sauli Niinistö on antanut Oikeusministeriölle lain vaatiman vaalirahailmoituksen, joka on ollut lainvastainen (Unohdettu mainita kaikki yli 1700 euroa antaneiden yksittäisten lahjoittajien nimet). Oikeusministerinäkin toimineen varatuomari Sauli Niinistön olisi toivonut olevan tarkempi kuin tämän pragmaattisesti lakeihin ja niiden noudattamiseen suhtautuvan pääministeri Matti Vanhasen! Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 2009-09-19 klo 13:38. http://www.nettisanomat.com/ Nettisanomat lauantai 2009-09-19. ”Myrkytetty presidentti-kuva. Tags: eläke, etukäteen, |
ARKISTO 2017 |
SeteliSuomalaiset.fi – Perussuomalaisten hajoittaminen. Takuumiehinä. Sauli Niinistö, Petteri Orpo ja Juha Sipilä.Erinäisten teknisten ongelmien vuoksi jo valmiina ollut sivu tuhoutui. Yritän muistella millainen se oli. Tässä selostuksessa kuvat puuttuvat. SeteliSuomalaiset.fi – Perussuomalaisten hajoittaminen. Takuumiehinä. Sauli Niinistö, Petteri Orpo ja Juha Sipilä. SeteliSuomalaiset.fi Suomalaisen eduskuntapuolueen pilkkomisen takuumiehet: ”UUSI SUOMI 11.06.2017 Sauli Niinistö: ”Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä” Katja Incoronato Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei sunnuntaina halunnut puuttua hallituspohjaan tai hallituksen jatkoon perussuomalaisten puheenjohtajavaalin jälkeen. – Minä en presidenttinä tässä vaiheessa voi olla valitsemassa, minkälainen hallituspohja Suomessa tästä eteenpäin vallitsee. Perustuslain mukaan se on puolueitten tehtävä, hän sanoi Kultaranta-keskustelujen vuoksi järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Niinistö kertoi keskustelleensa lauantaina pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa. – Hallitustilanne näyttää olevan yhtä avoin kuin siinä vaiheessa, kun eilisiltana pääministerin kanssa puhuimme. Nyt on mielenkiintoista tavata ulkoministeri Soini ja valtiovarainministeri Orpo, kun he tulevat tänne (Kultarantaan). Niinistö antoi ymmärtää toivovansa, että hänen mielipidettään kysytään, jos perussuomalaiset haluaa vaihtaa ulkoministeri Timo Soinin. – Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä. Onko se vain hyvä tapa vai jotain muuta, katsotaan sitten. Pääministeri Juha Sipilä linjasi aikaisemmin sunnuntaina, että ”ministeriniminä ei voi olla kuka tahansa”. Lue lisää: Juha Sipilä: ”Huomenna on johtopäätösten aika” … Niinistön mukaan Suomeen on saatu ”uusperussuomalainen” puolue, kun puoluekokous päätti vaihtaa koko puheenjohtajiston. – Minusta se eilinen näytti siltä, että on likipitäen uusi puolue, kun koko puheenjohtajisto vaihtui, hän totesi. Perussuomalaisten uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla ja toisella varapuheenjohtajalla Teuvo Hakkaraisella on tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Asia mietitytti Niinistöä. – Se seikka, että kahdella on tuollainen tuomio, meillähän yleensä ajatellaan, että tuomion kärsimisen jälkeen teko on sovitettu, mutta kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon vaikuttivat, ovat poissa, hän kommentoi. – Nyt niin kuin mistä tahansa tuomiosta, olisi hyvä parantaa tapansa. Tämä ihan yleisesti, hän jatkoi hetkeä myöhemmin. …” http://www.nettisanomat.com/ Tämä Uuden Suomen koko artikkeli ja siihen liittyvät kommentit ovat luettavissa kokonaisuudessaan yllä olevassa osoitteessa. — Uusi vaihtoehto eduskuntaryhmä … Uusi vaihtoehto eduskuntaryhmän jäsenet … ELOMAA SIIRTYI TAKAISIN PERUSSUOMALAISTEN EDUSKUNTARYHMÄÄN. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 28.06.2017 klo 9:n jälkeen Muistojen bulevardia heikosti kuullen kun rappusilla on lämmin istua ja samalla tietenkin Rasmus-kissaa vahtia hyppäämästä lintujen ja oravien kimppuun. Tags: hajoittaminen, hajottaminen, jäsenet, Juha Sipilä, Muistojen bulevardi, perussuomalaiset, Petteri Orpo, pilkkominen, puolue, Rasmus-kissa, Sauli Niinistö, Setelisuomalaiset.fi, Sininen tulevaisuus, takuumies, Uusi vaihtoehto |
http://www.nettisanomat.com/2017/06/28/etusivu.html ARKISTO 2017 |
POLITIIKKA. Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit oikeusministeriöön tutkittaviksi. Kuvasarja.
|
Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä on kansainvälinen vuosipäivä, jota vietetään 9. elokuuta. YK:n yleiskokous sopi asiasta 23.12.1994, päätöslauselmalla 49/214. Päivä valittiin, koska 9. elokuuta 1982 kokoontui ensimmäinen alkuperäiskansoja käsittelevä työryhmä YK:n ihmisoikeustoimikunnassa. Päivänä muistetaan maailman monikulttuurisuutta, alkuperäiskansojen kulttuureja, ansioita ja saavutuksia. Päivä julistettiin, koska maailman monikultturisuuden tunnustamiseen on vielä pitkä tie, sillä kaikkia alkuperäiskansoja ei kohdella tasa-arvoisesti eikä heidän saavutuksiaan ympäristönsuojelussa tunnusteta tai ihmisoikeuksiaan kunnioita. Suomessa päivä on yksi saamelaisten, yhdestätoista virallisesta liputuspäivästä. https://fi.wikipedia.org/wiki/ helmikuu 7, 2017 Ei hyvältä näytä saamelaisten kannalta. Kansainvälisten alkuperäiskansojen oikeuksia koskevien sopimusten ratifiointi jää ja maanomistus ja hallinta pikkuhiljaa valutetaan pois saamelaisilta, joiden elinkeino ja eläminen riippuu näistä sopimuksista. Presidentti Niinistö jatkaa tylyä linjaansa, jonka hän omaksui jo ministerinä ollessaan. Nyt hän pesee kätensä koko kansan presidenttinä. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 07.02.201717:58 |
Ylessä saamelaisten kansallispäivänä 2012. 2012. Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä. |
Arkisto 2012. Yle saamelaisten kansallispäivänä. |
|
Tietokilpailukysymys, johon ei löydy vastausta Wikipediastakaan: SYYTTÄJÄ SYYTETTYNÄ. Valtakunnan syyttäjä Matti Nissinen. Kuvasarja Presidenttiehdokkaiden tentti Helsingin Yliopiston juhlasalissa Kuvasarja Björn Wahlroos ja Antti Herlin. Paljonko ihminen maata tarvitsee? Lue! Presidentti Sauli Niinistö peruu ydinasekantansa. Lue! |
|
Nettipelaaminen kohottaa suosiotaan Yhä useampi suomalaispelaaja valitsee mieluummin nettikasinoissa pelaamisen kuin klassisissa kasinoissa, baareissa taikka lähikaupoissa pelaamisen. Lue lisää! Björn Wahlroos ja Antti Herlin. Paljonko ihminen maata tarvitsee? Lue! |
|
Björn Wahlroos ja Antti Herlin. Paljonko ihminen maata tarvitsee? Lue! |
Ylen uutiset jatkuvat sitten Paratiisin papereilla ... |
Metsän kautta ihmisten ilmoille ja takaisin. Kuvasarja Arkisto 2004. Arvo Turtiainen ja isäni vuonna 2004. Lue! Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue! Timo Jutila kertoo ensimmäisestä liigapelistään. Lue! Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue! |
MATKALLA. Metsän kautta ihmisten ilmoille ja takaisin. Aamun aikaan ja keskipäivän aikaan. MATKALLA. Metsän kautta ihmisten ilmoille ja takaisin. Aamun aikaan ja keskipäivän aikaan. |
Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue! Arkisto 2007. "FÖRBJUD ATOMVAPNEN". 1957. Kuva Timo Jutila kertoo ensimmäisestä liigapelistään. Lue! Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue! |
Timo Jutila kertoo ensimmäisestä liigapelistään. Lue! Arkisto 2004. Kalervo Kummola palkkasi Timo Jutilan. Lue! Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue! |
Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat Arkisto 2005. Kahden asunnottoman puheenvuoro. Lue! Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit tutkittaviksi. Kuvasarja Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue! |
ASUNNOTTOMUUS. Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017.
Toimittaja: Asunnottomien auttamiseksi etsitään uusia malleja. Esim. Jyväskylässä aikuistyön väki jalkautuu paikkoihin, joissa asunnottomat viettävät öitään. Ajatus asunnottomien kävelystä on lähtöisin Barcelonasta. Susanna Hult, asumisneuvoja Jyväskylän kaupunki. Tenho Tornberg, Yle Jyväskylä - Onko sulla arviota, paljonko tällaisia ihmisiä on? Susanna Hult "Unto" - Sanot, että tämä on "näkymätön kansa". Toimittaja: Satulotta Peltola, Yle Hyvinkää (TV-tekstitys on paikoin lyhennetty alkuperäisestä puheesta.) Kuvat: Pertti Manninen. |
|
Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit tutkittaviksi. Kuvasarja Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa. Kuva SPORT: Käsipallo-ottelusta Grankulla IFK - Kyrslätt IF. Kuvia Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue! |
LUONTO: Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa. Kuva SPORT: Käsipallo-ottelusta Grankulla IFK - Kyrslätt IF. Kuvia Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue! |
Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa. Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa. |
SPORT: Käsipallo-ottelusta Grankulla IFK - Kyrslätt IF. Niklas Herlinin (1963 - 2017) muistolle. Lue! Parhaat suomalaiset pokerinpelaajat tienanneet miljoonia. Lue! |
SPORT: Kuvia käsipallo-ottelusta Grankulla IFK - Kyrslätt IF. TV-Nytt lauantaina 14.10.2017.
Kuvia |
Niklas Herlinin (1963 - 2017) muistolle. Lue! 60 vuotta ensimmäisestä, Sputnikista, tänään 04.10.2017 Kuvat Parhaat suomalaiset pokerinpelaajat tienanneet miljoonia Lue! |
60 vuotta ensimmäisestä, Sputnikista, tänään 04.10.2017 Kuvat Parhaat suomalaiset pokerinpelaajat tienanneet miljoonia Lue! Lasse Lehtinen paransi tapansa Tanner-kirjassaan Lue! |
Tieto Turun iskusta tuli presidentti Niinistölle kesken Lue! Sauli Niinistö päätti maaliskuussa 2015 lähettää suomalaisia Lue! Laski kukkaset Turun surmapaikalle elokuussa 2017 Lue! He päättivät lähettää suomalaisia sotilaita kouluttamaan kurdeja taisteluissa ISIS:iä vastaan Lue! |
Hassisen huutokaupassa Humppilan Seurojentalolla Lue! Matkalla Suomessa heinäkuussa Kuvasarja Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä Lue! |
Nettisanomat 18 vuotta! 2002. numero! Ensimmäisen numeron etusivu ja hitusen historiaa LUE! Matkalla Suomessa keskiviikkona 12. heinäkuuta 2017. Kuvasarja 12:49 - 13:25.
Humppilassa 2. |
1999 Dilemma Kuinka kirjoittaa sellaisille ihmisille, joilla ei ole välinettä tämän lukemiseen? Kuinka kirjoittaa sellaisille ihmisille sellaisten ihmisten asioista, joista he eivät välitä? |
||
Sivun valmisti Pertti Manninen 26.07.99 (03.08.99), taustaväri 30.01.02 copyright nettisanomat nro 0/99 otsikko ja navigointi 15.12.2000 |
Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä Lue! Arkisto: Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä Lue! Nettisanomat 18 vuotta! 2000. numero lähestyy! Ensimmäisen numeron etusivu ja hitusen historiaa LUE! |
Ylessä saamelaisten kansallispäivänä 2012. 2012. Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä. |
Ensimmäisen numeron etusivu ja hitusen historiaa LUE! Timo Soini kannatuskorttien äärellä KUVA Soini yritti vallata puolueen takaisin LUE! |
Nettisanomat Keskiviikko 2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja. |
Nettisanomat Keskiviikko 2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja. |
HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA. |
|
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. |
|
|
Kaiken keskellä aina läsnä! - VIIKKOSANOMAT |
"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003. |
Arkisto 2001. |
||
SMILE
|
|
Moderately, with great warmthAIN' - HYMYsuomennos: pertti manninen,
|
faktaamo.fi - 2017/12/17 - N:o 2033 - Raadollista rahanhankintaa. Alkoholilaki ja vaalirahoitus. Sinisillä suurin tarve saada rahaa jostakin. - Tuomas Kurttila: Päätös on vastoin lapsen etua. Sata kommenttia.. - Tyylikäs Jungner lähti sdp:stä tyylillä, v-tyylillä. - Päätöntä menoa. Sdp:n Jutta Urpilainen vauhdittamassa kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistön kampanja-avausta. - KAMPANJAT HYVÄSSÄ VAUHDISSA. Huhtasaari aloittaa Helsingissä, Niinistö juhlii 100-vuotisjuhlassa Oulussa ja Väyrynen kertoo Helsingissä. - Presidenttiparin hypetyksessä päädytään välillä päättömiinkin suorituksiin. - Viikkosanomat: ”Herra tasavallan presidentti, kuinka te kehtaatte nostaa Euroopan investointipankista 3000 euron kuukausieläkettä?” (Sauli Niinistölle). - Kolmen kaupungin kasvot. - Lasten oikeuksien julistus. - Pääkirjoitus: Siperia opettaa presidentti Sauli Niinistöäkin. SIJOITUS - INVEST - Petteri Orpo. - Kurttila. Alaikäisiin kohdistuvan rangaistusssäännöksen lisäämistä , poikkeuksellisen karu lasten kannalta - Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) - Sauli Niinistö: "Minulla on hyvä suhde Putiniin - Samuli Virtanen- JUNAILU Valtiosihteeri takakontissa, - Länsimetro. Espoon metro Kuvat Erika Manninen. - ensimmäisen kerran ajelulle Helsingin metroon? - Matti Nissinen - Björn Wahlroos ja Antti Herlin. - Arkisto 2008. Mistä ahneus alkoi? - Arkisto 2003. Talous. Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. - Ameeba Porkkalassa. Kuva: Erika Manninen - Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. - Arkisto 2007. "FÖRBJUD ATOMVAPNEN". 1957. - ASUNNOTTOMUUS. - LUONTO. Peurat. Kuva - alkuperäiskansojen päivä - Arkisto: Niinistö pesee kätensä saamelaisten oikeuskysymyksessä. - KUVA. HALLINTAREKISTERILAKI - TIMO SOINI ESITTELEE KANNATUSKORTTEJA. - SMILE from MODERN TIMES - Hymy - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Perjantai 16.12.2017 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - |
2017, |
N:o 2033. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2017-12-17 ja 2017-12-27 , nettiin 2017-12-27 21:46, linkkejä 2017-12-27. |
Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2017. |
||||||||||||
tammi 2017 |
helmi 2017 |
maalis 2017 |
huhti 2017 |
touko 2017 |
kesä 2017 |
heinä 2017 |
elo 2017 |
syys 2017 |
loka 2017 |
marras 2017 |
joulu 2017 |
|
nettisanomat.com |
37072 |
40488 |
.. |
.. |
.. |
.. |
.. |
.. |
40488 |
40488 |
||
viikkosanomat.fi |
21046 |
21762 |
26409 |
25528 |
23633 |
38486 |
17631 |
17726 |
17757 |
|||
sanomanetti.fi |
13456 |
14596 |
14513 |
15730 |
15336 |
15851 |
9913 |
9264 |
9264 |
|||
12.fi |
11064 |
9466 |
10512 |
12712 |
11907 |
10678 |
9498 |
9472 |
8980 |
9575 |
||
hs27.com |
5052 |
5317 |
5710 |
6183 |
6571 |
6754 |
4085 |
4157 |
4287 |
|||
helkingin |
4846 |
5066 |
5031 |
5472 |
6196 |
5986 |
3206 |
3012 |
3284 |
|||
viikko.fi |
4584 |
4929 |
5476 |
6335 |
6025 |
6942 |
4064 |
4034 |
4034 |
|||
sanomapark.fi |
4491 |
4900 |
5358 |
6529 |
6283 |
6486 |
3458 |
3024 |
3624 |
|||
kuvasanomat.fi * |
4028 |
4424 |
4571 |
5452 |
6123 |
5194 |
3492 |
3191 |
2932 |
|||
sanomatori.fi |
3877 |
4894 |
5401 |
4916 |
5209 |
5286 |
2811 |
3128 |
3344 |
|||
wincapita.fi |
2607 |
2418 |
2853 |
1763 |
1500 |
1533 |
1555 |
1532 |
1647 |
|||
sanomahouse.fi * |
2401 |
2682 |
2730 |
2900 |
2625 |
2849 |
602 |
558 |
551 |
|||
helsinki |
2260 |
2311 |
3141 |
8666 |
7595 |
7875 |
4941 |
4384 |
4753 |
|||
nettilehti.com |
2076 |
2252 |
2610 |
2896 |
2974 |
3048 |
1946 |
1920 |
2056 |
|||
hs24.mobi |
1950 |
1951 |
2059 |
2257 |
2834 |
2808 |
2214 |
2114 |
1791 |
2596 |
||
nettimobi.com |
1507 |
1769 |
2425 |
2591 |
2478 |
2776 |
2238 |
1908 |
1742 |
1785 |
||
sanomaa.com |
1611 |
2035 |
3078 |
2919 |
2424 |
2750 |
2525 |
2270 |
2891 |
2933 |
||
fy.fi |
1331 |
1187 |
1344 |
1274 |
1320 |
1493 |
1157 |
1159 |
1180 |
|||
vuosisanomat.fi ** |
1207 |
196 |
209 |
122 |
120 |
118 |
94 |
142 |
154 |
190 |
||
sanomaviikko.fi ** |
1074 |
344 |
333 |
321 |
340 |
287 |
319 |
334 |
364 |
379 |
||
sanomasampo.fi ** |
1032 |
161 |
133 |
92 |
80 |
99 |
60 |
82 |
72 |
82 |
||
kuvaviikko.fi ** |
986 |
218 |
215 |
183 |
145 |
141 |
149 |
171 |
142 |
196 |
||
vuosi.fi ** |
946 |
163 |
347 |
144 |
126 |
149 |
133 |
174 |
120 |
153 |
||
sanoraama.fi |
895 |
1021 |
1433 |
1674 |
1234 |
2648 |
2632 |
3004 |
2679 |
2181 |
||
keskiviikko.fi ** |
855 |
152 |
139 |
120 |
132 |
113 |
104 |
139 |
137 |
148 |
||
sanomadigi.fi * |
819 |
855 |
1128 |
1428 |
1112 |
1262 |
721 |
608 |
583 |
|||
n1.fi ** |
812 |
86 |
126 |
111 |
79 |
92 |
79 |
97 |
104 |
111 |
||
raw.fi ** |
778 |
281 |
297 |
317 |
258 |
270 |
220 |
221 |
236 |
263 |
||
shit.fi ** |
754 |
325 |
388 |
269 |
237 |
246 |
231 |
251 |
242 |
293 |
||
infoinfo.fi ** |
753 |
318 |
250 |
199 |
181 |
222 |
199 |
180 |
190 |
189 |
||
hesansanomat.fi ** |
726 |
103 |
111 |
72 |
63 |
79 |
63 |
86 |
81 |
92 |
||
nettimobi.fi ** |
691 |
79 |
116 |
89 |
77 |
95 |
71 |
74 |
87 |
82 |
||
iske.fi ** |
657 |
89 |
105 |
79 |
86 |
91 |
74 |
101 |
103 |
101 |
||
hs24.xyz |
656 |
786 |
811 |
916 |
811 |
791 |
773 |
744 |
663 |
1058 |
||
elama.fi ** |
646 |
140 |
137 |
133 |
167 |
143 |
142 |
178 |
154 |
154 |
||
kuvala.fi ** |
638 |
102 |
124 |
89 |
78 |
94 |
79 |
99 |
108 |
137 |
||
12tori.fi ** |
612 |
127 |
101 |
73 |
89 |
94 |
72 |
100 |
85 |
95 |
||
sanala.fi ** |
611 |
85 |
152 |
87 |
109 |
87 |
55 |
170 |
173 |
177 |
||
sanat.fi ** |
607 |
104 |
194 |
98 |
116 |
98 |
80 |
134 |
98 |
122 |
||
venus.fi ** |
588 |
162 |
166 |
145 |
111 |
97 |
116 |
112 |
113 |
145 |
||
mummi.fi ** |
568 |
320 |
245 |
224 |
253 |
234 |
197 |
201 |
218 |
225 |
||
helsinki-areena.fi ** |
530 |
88 |
92 |
89 |
66 |
80 |
64 |
99 |
75 |
89 |
||
iltaset.fi ** |
504 |
72 |
87 |
81 |
57 |
74 |
55 |
78 |
74 |
82 |
||
maanantai.fi ** |
484 |
91 |
74 |
73 |
68 |
79 |
57 |
81 |
103 |
92 |
||
suomisanomat.fi ** |
462 |
70 |
94 |
70 |
47 |
76 |
54 |
69 |
70 |
79 |
||
let.fi ** |
455 |
136 |
100 |
111 |
104 |
103 |
83 |
94 |
89 |
100 |
||
pappa.fi * |
436 |
81 |
90 |
76 |
64 |
92 |
66 |
87 |
71 |
92 |
||
sanomo.fi ** |
398 |
70 |
105 |
73 |
63 |
78 |
85 |
99 |
75 |
104 |
||
eduskuntatalo.fi ** |
377 |
86 |
93 |
76 |
75 |
89 |
55 |
77 |
118 |
126 |
||
tiistai.fi ** |
371 |
79 |
90 |
68 |
66 |
66 |
83 |
87 |
91 |
110 |
||
gagarin.fi ** |
356 |
85 |
77 |
72 |
73 |
80 |
61 |
82 |
74 |
78 |
||
sanonet.fi ** |
325 |
57 |
74 |
69 |
55 |
70 |
48 |
63 |
57 |
71 |
||
mobisanomat.fi ** |
317 |
51 |
52 |
48 |
40 |
35 |
35 |
59 |
53 |
42 |
||
week.fi ** |
300 |
67 |
101 |
78 |
65 |
77 |
77 |
92 |
75 |
77 |
||
kansalaistori.fi ** |
284 |
70 |
90 |
99 |
51 |
77 |
68 |
85 |
77 |
89 |
||
sanomanet.fi ** |
280 |
51 |
65 |
40 |
47 |
45 |
29 |
63 |
52 |
53 |
||
per.fi ** |
267 |
81 |
110 |
91 |
87 |
109 |
74 |
90 |
79 |
117 |
||
kirkuva.fi ** |
265* |
32 |
43 |
38 |
34 |
19 |
29 |
34 |
34 |
37 |
||
thailand.fi ** |
264 |
78 |
90 |
68 |
66 |
66 |
83 |
87 |
91 |
110 |
||
sanoma |
263 |
53 |
51 |
34 |
34 |
29 |
23 |
46 |
40 |
38 |
||
sanomaatti.fi ** |
226 |
35 |
53 |
48 |
47 |
35 |
31 |
40 |
47 |
42 |
||
muistamo.fi ** |
169 |
19 |
19 |
21 |
18 |
21 |
16 |
17 |
11 |
17 |
||
apumiehet.fi ** |
186 |
39 |
38 |
43 |
48 |
5 |
33 |
51 |
42 |
54 |
||
sanomamobi.fi ** |
456 |
46 |
51 |
47 |
41 |
36 |
40 |
46 |
49 |
44 |
||
aleksiskivi.fi |
14 |
7 |
8 |
10 |
6 |
8 |
12 |
6 |
25 |
|||
ennustamo.fi |
22 |
9 |
16 |
12 |
8 |
13 |
13 |
9 |
8 |
14 |
||
erika.fi |
12 |
46 |
52 |
54 |
47 |
79 |
70 |
72 |
||||
faktaamo.fi |
13 |
11 |
8 |
10 |
8 |
7 |
6 |
14 |
8 |
8 |
||
fotomo.fi |
17 |
18 |
6 |
15 |
8 |
15 |
8 |
16 |
6 |
11 |
||
harkimo.fi |
12 |
11 |
6 |
13 |
14 |
11 |
19 |
16 |
23 |
|||
helsanomat (2017-03-21) |
1 |
3 |
6 |
12 |
6 |
9 |
5 |
7 |
||||
infomo.fi |
28 |
16 |
19 |
17 |
9 |
8 |
10 |
17 |
13 |
11 |
||
kirku.fi (2017-03-21) |
9 |
22 |
32 |
25 |
21 |
65 |
24 |
22 |
||||
knummi.fi (25.11.2017) |
15 |
17 |
15 |
139 |
186 |
247 |
266 |
269 |
285 |
332 |
||
lakisanomat.fi |
14 |
32 |
34 |
27 |
25 |
46 |
33 |
52 |
||||
nesari.fi (2017-03-21) |
16 |
22 |
24 |
27 |
21 |
36 |
32 |
23 |
||||
sanaamo.fi |
12 |
14 |
11 |
10 |
10 |
7 |
5 |
13 |
6 |
7 |
||
siivo.fi |
19 |
16 |
13 |
18 |
8 |
8 |
16 |
5 |
12 |
|||
tilaustutkimus.fi |
5 |
3 |
2 |
6 |
6 |
7 |
8 |
4 |
6 |
|||
pinkit.fi (25.11.2017) |
11 |
7 |
10 |
|||||||||
sint.fi (25.11.2017) |
1 |
8 |
5 |
12 |
11 |
|||||||
setelisuomalaiset.fi (25.11.2017) |
4 |
6 |
4 |
5 |
6 |
|||||||
sanomanetti.com >>> sanomanetti.fi - sanomamags.com >>> sanomatori.fi - sanomatori.com >>> sanomatori.fi |
||||||||||||
sanomakonserni.fi >>> sanomatori.fi |
||||||||||||
helsinginsanoma.fi >>> sanomatori.fi |
||||||||||||
* merkityissä korjattu tammikuun luku. |
||||||||||||
2017-03-18 |
151145 |
|||||||||||
2017-11-25. *- merkinnät huomioitava. |
123603 | |||||||||||
** tilastointitapa selvitettävänä |
||||||||||||
*** Helmikuun luku |
||||||||||||
Edellinen taulukko 19.03.2017. |
||||||||||||
Tilastoista. (25.11.2017. Nettisanomat. Pertti Manninen). |
Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (07.01.2017- 2021.04.01.2021) hs27.com-sivustoa hyödyntäen nettiin tiistaina 2021-01-19.