HELMIKUU 2018 - N:o 2063 Perjantai 2018-02-09 JUTUT JA KUVAT LUE! |
Edellinen - Seuraava - Kaikkiin! Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - Päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys - Dilemma - 123603 |
2018. Nettisanomissa ja sen sisarsivustoilla julkaistu aineisto, jonka hävittämismääräyksen hovioikeus kumosi 19.11.2015 määräten kolme loukkaavaa lausumaa poistettaviksi. |
2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! |
"Oho! - Että silleen". Kuva. Tunnetusti pitkävihainen ja hienohelmainen tasavaltamme presidentti ei tällaista unohda. Taustalla hän on häärännyt niin Alexander Stubbin kuin nyt myös Ilkka Kanervan tien torppaamisessa. Uskollisia puudeleita on löytynyt toteuttamaan nämä tekoset. Viime kesänä hän ei enää malttanut kokonaan olla poissa julkisuudesta, vaan paljasti lausunnoillaan Perussuomalaisten hajottamisen ja hajoamisen yhteydessä, että hänelläkin oli sormensa mukana pelissä. Siinäkin puudelit tekivät likaisen työn ja vaivoin Niinistö kiemurteli itsensä irti tapahtumista. Seuraavat kuusi vuotta, ellei sitten enemmänkin, joudumme tällaisen presidentin kanssa elämään. Mikäänhän ei tällaista vallan huipullaolevaa pysäytä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 05.02.2018 22:54 Runebergin päivänä ja päivänä, jolloin Paula Risikko valittiin Eduskunnan puhemieheksi. Kuvassa Ilkka Kanerva kumartuu alistuneena Sauli Niinistön edessä. Epäselväksi jää kumpi aloitti vuoropuhelun 12.06.2017. Lue myös! 12.06.2017. Lue myös! Kuva kahdesta kuvasta Pertti Manninen. Niinistön kuva Ylen TV1:stä torstaina 01.02.2018 ja Kanervan kuva lauantaina 26.11.2011 julkaistusta kuvasta, jonka kuvateksti oli seuraava: "Lahjuksen vastaanottamisesta epäilty ja syytetty Ilkka Kanerva ensimmäisen käräjäoikeuden istunnon jälkeen maanantaina 2011-11-14. Kuvaa dramatisoinut Pertti Manninen." Jälkikommentti: |
http://www.nettisanomat.com/2018/02/09/etusivu.html |
2018. Viikon vaikea: Minä vuonna ja missä yhteydessä Nato sai eduskunnassa järjestetyssä äänestyksessä yhden äänen? Vastaus. |
Niinistö 44,1 - Haavisto 8,7 - Huhtasaari 4,9 - Väyrynen 4,4 - Vanhanen 2,9 - Haatainen 2,3 - Kyllönen 2,1 - Torvalds 1,1 - Lue! |
Vastaus "Viikon vaikeaan" kysymykseen tässä pääkirjoitukessa vuodelta 2006. |
"Luottamus" Yle-radio kertoo iltapäivällä torstaina 02.02.2006 klo 14 Eduskunnan puhemiesvaalista. Edustaja Paavo Lipponen tuli valituksi ja nauhalle tarttui tilaisuudesta seuraava ääntenlaskija, edustaja Maija Perhon ääni: “… jaakonsaari jaakonsaari jaakonsaari jaakonsaari ja edelleen ääniä on saanut edustajat elo elo elo ja edelleen arja alho alho ja edelleen ahde edelleen markku koski ja nato on saanut yhden äänen” (hälinää salissa). Pääkirjoitus torstaina 02.02.2006 Pertti Manninen.
|
2018. Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. Päätoimittaja vs. pankin virkailija ja asianajaja. Lue! Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue! Aktiivimalli. Presidentti Niinistön naiivi usko työllisyyskurssien järjestämisen mahdollisuuksiin. Lue! Presidentti Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue! Tunnetko jäljet lumessa? Kuva
|
Lukijan, Ensio Mäntysalon, kommentti vaalin tuloksesta Iltalehti.fi:ssä: |
http://www.nettisanomat.com/2018/01/30/etusivu.html |
Arkisto 2007. Tammikuu. |
Året var 1957
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo 21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen. |
Muuttuuko Suomen ydinasevarauma? Lue! Vaikea: Milloin NATO ... Lue! |
Niinistö 44,1 - Haavisto 8,7 - Huhtasaari 4,9 - Väyrynen 4,4 - Vanhanen 2,9 - Haatainen 2,3 - Kyllönen 2,1 - Torvalds 1,1 - Lue! |
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle! |
2018. Siniset haasteellisessa ympäristössä, leipäjonojen Suomessa. Yhdistetty kuvasarja. |
|
http://www.nettisanomat.com/2018/02/01/etusivu.html |
Tunnetko jäljet lumessa? |
http://www.nettisanomat.com/2018/01/31/etusivu.html |
Niinistö 44,1 - Haavisto 8,7 - Huhtasaari 4,9 - Väyrynen 4,4 |
Ylen vaaliasiantuntija Sami Borg katsoo ruutuaan ja selostaa Sauli Niinistön saapumista omiensa pariin vieressään Petteri Orpo ja Sari Essayah sunnuntaina 28.01.2018 22:10. |
Ääniosuudet on kaikista äänioikeutetuista: Ääniosuudet on kaikista äänestäneistä: Niinistö 62,6 - Haavisto 12,4 - Huhtasaari 6,9 - Väyrynen 6,2 - |
http://www.nettisanomat.com/2018/01/29/etusivu.html |
2018. Vaalipäivän sää. Ennuste. Kuvasarja. |
2018. Vaalipäivän sää. Ennuste. "Seuraavaksi katsotaan vaalipäivän sääennustetta. Yle TV1-uutiset ja Yle Fem Buu-klubben perjantaina 27.01.2018 18:06. Kuvat: Pertti Manninen. |
http://www.nettisanomat.com/2018/01/27/etusivu.html |
2018. Tammikuu. Suomi on iso maa, lunta etelä-rannikollakin, ainakin hetken. |
Musta koira kaivaa kuononsa valkoiseen lumeen mielenkiintoisia hajuja havaiten. |
http://www.nettisanomat.com/2018/01/20/etusivu.html |
2018. Sauli Niinistö on jokseenkin eri mieltä siitä, että tuloerot ovat Suomessa liian suuret. |
Sauli Niinistö on jokseenkin eri mieltä siitä, että tuloerot ovat Suomessa liian suuret. |
http://www.nettisanomat.com/2018/01/21/etusivu.html |
Katkeeko kuningastie aktiivimalliin? Sauli Niinistön poikkeava tuloeromielipide Ylen paljastuksessa.Ylen vaalikoneen tuloksia esiteltiin tv:n uutislähetyksessä perjantaina 20.01.2018. Esillä oli ainakin hyvinvointivaltio, homo- ja lesboparien adoptointioikeus sekä tuloerot. Toimittaja; ”Niinistön kanta eroaa myös suomalaisista, joista liki 70 prosenttia ennemminkin vähentäisi tuloeroja.” Heikki Ervasti, sosiaalipolitiikan professori, Turun yliopisto: Yle TV-uutiset perjantaina 20.01.2018. — KOMMENTTI. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 21.01.2018 17:30. On siis vielä puoli tuntia MTV:n vaalitenttiin, joka järjestetään Kallion kirkossa Helsingissä, kotikirkossani, jonka torniinkin koulupoikana kiipesin sisäpuolta korjaustöiden aikaan ja jonka katolla poikaset leikkitappelivat heitä kuvaten ja jonka uudelleen vihkimisessä onnistuin saamaan kaksi kuvaa presidentti Kekkosesta ja hänen upeasta Cadillacistaan. Kuvat ovat olleet kohta parikymmentä vuotta netissä ja ne löytynevät hakusanoilla: nettisanomat, Kallio-kuvat, 3 rullaa … http://www.nettisanomat.com/galleria/vanhat/ Tags: ehdokkaat, Heikki Ervasti, Kallion kirkko, |
http://www.nettisanomat.com/2018/01/21/etusivu.html |
Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli HAPPY NEW YEAR Gold Rush - Kultakuume Charlie Chaplin 1925. |
2018 Tammikuu |
Osa1 täällä! - Osa2 täällä! - Osa 3 täällä! |
http://www.nettisanomat.com/2018/01/07/etusivu.html |
2017 | Tammi | Helmi | Maalis | Huhti | Touko | Kesä |
Heinä | Elo | Syys | Loka | Marras | Joulu |
Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa. Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa. |
Nettisanomat Keskiviikko 2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja. |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. |
Kaiken keskellä aina läsnä! - VIIKKOSANOMAT |
"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003. |
Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. Päätoimittaja vs. pankin virkailija ja asianajaja. Alkuperälnen kirjoitus vuodelta 2009 ja tuomio kaikkien oikeusasteiden jälkeen 2015.Joulukuu 26, 2017 Tässä 8 vuotta sitten julkaistussa kirjoituksessa on korkeimman oikeuden palautettua asian käsittelyn hovioikeudelle tehty tämän toisen hovioikeuskäsittelyn määräämät poistot. Nettisanomat 12.12.2013. Arkistokirjoitus 4 vuoden takaa: Tänään on maanantai 2009-12-21 klo 14:50. Kahvilla, puoli tuntia, kylpylälinkkiin 40 minuuttia, ajattelin kirjoittaa hyvästä ja pahasta, matkalla. Sävelmä elokuvasta Poika ja lumiukko kuitenkin herätti. Kun sain tämän kirjoitettua Iskelmä-kanavan kuuluttaja kertoi nimen Walking in the air, niinkö se oli. ja niin sitten ohikulkija ei mitään huomaa, torvet soittaa jne Nyt on 15 minuuttia. Yritän hyvän. Se on lapsuuden muisto ajasta jolloin pikkupoikana olin mummoni luona kesiä, mökki oli vaatimaton pieni, jossa 12 lasta syntyi, osa kuoli pienenä, osa maailman myrskyissä katosi. Paljon muistuu mieleen, mutta nyt haluan kertoa hyvästä. Tietenkin pääsimme ennen Haapalan Reinon saunaa isojen talojen, Ali- ja Yli-Rekolan saunaan, joka niinikään lämpesi lauantaisin, kerran pari muistan käyneeni myös Kennin saunassa. Tänään on talvipäivän seisaus, vuoden pisin päivä, uutiset kertoi, nyt on lähdettävä matkaan ja pahakin ehkä tulee kerrottua. Mä elämältä kaiken sain … Klo 15:05 Pertti Manninen 2009-12-21. Jatkuu… Lisäys illalla: Noin kymmenen vuotta sitten ulosottoviranomaiset ulosottoapulainen Raino Rinne, Laukaa, ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö. Jyväskylä, juonivat ja mitätöivät 85-vuotiaan äitini etuoikeutetun saatavan eräässä pakkohuutokaupassa Nordea Pankin hyväksi. Molemmat veijarit valehtelivat, asianosaisina ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Rinteellä oli sitten hätä, kun toisessa oikeudenkäynnissä heidät kutsuttiin todistajiksi. Oikeudenkäynti päättyi kuitenkin ennen todisteluvaihetta pankin kanssa tehtyyn sopimukseen, joten perätöntä lausumaa todistajina ei tarvinnut oikeudessa antaa. Mutta eihän asia tähän loppunut: Ätini, jolle myönnettiin maksuton oikeudenkäynti. asiamies asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, keksi vaatia häneltä jotain ylimääräistä kehittäen hänelle kaksi muutakin toimeksiantoa. Kun äitini ei suostunut maksamaan, niin Mononen haastoi sitten allekirjoittaneen, joka oli auttanut vanhaa äitiään oikeudenkäynnissä, maksumieheksi. Kaikki oikeusasteet hyväksyivät asianajan laskut, (POISTETTU 23.12.2015) joista sain sitten kunnianloukkaustuomion. Pankin edustaja Lauri Kara (POISTETTU 23.12.2015). Oikeus totesi, että Kara ei ollut tarkoittanut sitä vaan tätä ja niin hävisin senkin jutun. Nyt sitten tämä sama ulosottojengi perii asianajaja Pekka Mononen kahta voittoa ja Nordea Pankin yhtä voittoa hamaan tulevaisuuteen.(Asianomaisten nimet poistettu. Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava toimittaja. Tiistaina 2011-11-15.) Sama jengi ei myönnä vapaakuukausia vaan kiusaa allekirjoittanutta loppuun saakka. Sama jengi mitätöi lapsen koulutusavustuksenkin, perimällä korotetun ulosoton. Asia on lopullisesti ratkaisematta, se on odottamassa Korkeimman oikeuden muutoksenhakulupaa, yhtenä perusteena se, kun kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö vihjaili käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä ja hovioikeuteen lähettämässä kirjallisessa selvityksessään, suullisen kuulemista ei pyynnöstä huolimatta järjestetty, selitteli edelleen tätä velallisen epärehellisyyttä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että mitään poliisikuulusteluja asiassa ei ole pidetty eikä yksikään velkoja ole tällaisesta vihjannut. Kihlakunnanvouti tästä huolimatta katsoi oikeudekseen tuoda asian esille oikeudenkäynneissä (käräjä- ja hovioikeus). Vielä maanantain puolella 2009-12-21 klo 23:47. Pertti Manninen. P.S. Pahan kosketus muistuttaa huimasti viikolla (torstaina elokuvakerho Toveruudessa) näkemääni Orson Wellesin elokuvaa Touch of Evil (Pahan kosketus). Siinä korruptoitunut poliisimies (hirviö) ja hänen apulaisensa järjestelevät todisteita ja oikeus syyttömät tuomistsee. Loppu on tietenkin elokuvassa paljon raadollisempi, tapahtuuhan se USA:ssa. Mutta ilmapiirissä leijuva pahuus on yleismaailmallista. Jonkunlainen essee on tulossa, joulun jälkeen. Sama. Selitys: A:n vaadittua poliisin esitutkinnassa vankeusrangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta tämän kirjoituksen johdosta poistin ennen oikeudenkäyntiä häntä koskevat asianosaistiedot. Jyväskylän käräjäoikeudessa B vaati niinikään vankeusrangaistusta kahdesta muusta kirjoituksesta, ei tästä. Käräjäoikeus määräsi B:n tiedot poistettavaksi myös tästä kirjoituksesta. Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan, joten ainakin tämä poisto tutkitaan vielä oikeudessa. Alkuperäisellä sivulla on yksityiskohtaisemmat tiedot. Perjantaina 2012-12-21 17:34. Pertti Manninen, Nettisanomien vastaava päätoimittaja. Selitys: Myös kihlakunnansyyttäjä Elina Mäntylä vaati aluksi vankeusrangaistusta, mutta luopui vaatimuksestaan oikeudenkäynnin aikana. Käräjäoikeussa tuomion ratkaisi käräjätuomari Raili Sahi. Hovioikeuden jatkokäsittelyluvan epäsivät hovioikeudenneuvos Raimo Risku, hovioikeudenneuvos Pasi Vihla ja esittelijä, viskaali Anna-Maria Salparanta-Lindström yksimelisesti. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen. Selitys: A vaati siis suoraan vankeusrangaistusta, eikä pyytänyt kunniaansa loukkaavaksi kokemansa tekstin poistamista muulla tavalla. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen. http://www.nettisanomat.com/ Lisäselitys 25.12.2017. Vaikka sitten hovioikeus (hovioikeuden presidentti Tapani Vasama, hovioikeudenneuvos Eija-Liisa Helin ja ma. hovioikeudenneuvos Matti-Pekka Kuuttinen) käsitellessään asiaa uudelleen määräsikin poistettavaksi vain loukkaavat ilmaisut ja hyväksyi Lauri Karan asiamiehen Jari Salmisen Eversheds-toimistosta monikymmentuntisen työn asian tiimoilta, niin voinee sanoa, että aika kalliiksi sananvapauden puolustaminen tuli. Laskutus lähenee kaiken kaikkiaan 200 000 euroa. Hovioikeuden päätös osoitteessa: Kuvaus hovioikeuskäsittelystä, PS: Korkeimman oikeuden tuomarien nimet tulossa! Viikkosanomat. Pertti Manninen, tiistai 26.12.2017 18:45 Tags: Anna-Maria Salparanta-Lindström |
Arkisto 2001. |
||
SMILE
|
|
Moderately, with great warmthAIN' - HYMYsuomennos: pertti manninen,
|
faktaamo.fi - 2018/02/09 - N:o 2063 - Nettisanomissa julkaistu aineisto, jonka hävittämismääräyksen hovioikeus kumosi. Osa 8 (11.09.2007- 31.12.2007). - Niinistö torppasi Kanervan tien puhemieheksi. - Pääkirjoitus. Ilkka Kanerva, Sauli Niinistö, Alexander Stubb, Paula Risikko. Toivo Sukari, Timo Haapaniemi, Kirkkonummi - Siniset kuvasarja. Sampo Terho, puheenjohtaja Sin. sekä Simon Elo, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sin. ja Timo Soini, ulkoministeri Sin. sekä Sonja Ylönen, Suonenjoki ja Tuomo Laihiala, tutkija (väit. 1.2.2018) Tampereen yliopisto. - Tunnetko jäljet lumessa? Kuva. - Muuttuuko Suomen ydinasevarauma? Sauli Niinistö - Presidentinvaalit - Vaalin tulos. Prosenttiosuudet - Vaalipäivän sää. Ennuste. - Sauli Niinistö ja tuloerot - Lunta. Kuva. - Viikon vaikea: Minä vuonna ja missä yhteydessä Nato - Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen kansalaisaloitteen allekirjoittajan kanssa. 250 kuvaa - Happy New Year - Niinistö peruu kantansa ydinaseista. - "FÖRBJUD ATOMVAPNEN". 1957. - Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. "Hyvän ja pahan kosketus" vuodelta 2009 ja tuomio 2015. - asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa - myyntipäällikkö, Lauri Kara, Nordea - LUONTO. Peurat. - SMILE from MODERN TIMES - Hymy - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Perjantai 09.02.2018 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - |
2018, |
N:o 2063 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2018-02-09, nettiin 2018-02-09 20:55, linkkejä 2018-02-09. |