N:o 2348 - Perjantai 2021-02-05
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - Yhteys Edellinen - Seuraava - Kaikki numerot - Sivustoluettelo
Helmikuun 5. päivänä 2021.
Arkisto 05.02.2004. J.L. Runeberg 200 vuotta.

"... mursi kauheasti suomeksi, oli iloinen ja reipas, ja otti ryypyn kun tarjottiin. Sekä omituisen alkuperäisen, muista eroavan ulkomuotonsa takia, johon kuitenkin pian tottui, että kelpoisuutensa ja tarmonsa kuin myöskin perin rehellisen ja hyvän käytöksensä takia suosittelivat häntä vanhemmat nuoremmilleen ja kaikki häntä kunnioittivat."
Katkelma:
MUUTAMIA SANOJA LUONNOSTA, KANSAN LUONTEESTA JA ELINTAVOISTA SAARIJÄRVEN PITÄJÄSSÄ. HELSINGFORS MORGONBLAD 1834. Suom. Juhani Aho (1906). SUOMEN SANA 18. -
Palanen kuvasta: E. J. LÖFGREN: JOHAN LUDVIG RUNEBERG. Öljymaalaus 1861. Helsingin Yliopisto
.

"Tänään torstaina 05.02.2004 tulee kuluneeksi tasan 200 vuotta kansallisrunoilijaksi mainitun J.L. Runebergin syntymästä."
http://www.nettisanomat.com/2004/02/05/etusivu.htm

Helmikuun 5. päivänä 2021.
Ylen aamulähetyksessä haastatellaan Runebergin pojanpojan pojan pojanpoikaa. Tässä haastattelu sarjassa "Epätäydellinen maailma" puheentunnistuksella.

"tänään liputetaan kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivän kunniaksi kirjailija Fredrika Runebergin kanssa Heillä oli kahdeksan lasta joista kaksi kuoli nuorena

ja nyt sanotaan hyvää huomenta kun morontie Robert Runeberg toivotetaan Hyvää Runebergin päivää

En mä nyt ajattelin paljon on mukavaa on että muistetaan

sinä olet kansallisrunoilijamme jos oikein laskee niin pojanpojan pojan pojanpoika Kuinka laaja suku on

mitään elossa olevia on noin 60 ja mutta monilla ei ole tietysti pitää sukunimi kun se on iterate teen lapsia niillä on laittanut sukunimeä mutta ehkä ne meitä Runeberg talo 340

Onko suku kokouksia

ei oli vuonna 2005 ja ruuti merikontista kun oli 100-vuotisjuhla syntymästä eli silloin tapasitte tyttöjen valokuvan valokuvaaja No niin oli enemmän kuin 6080

Syötkö näitä runebergintorttuja niinku Me kaikki teemme

Tele Ei toikaan nyt oma versio Neste No Runebergin suku on lähtöisin Ruotsin jääplaneetta ja Japanista ja itsekin ottanut pitkiä aikoja Ruotsissa Mitä on sinun suhteesi Suomeen ja suomalaisuuteen

mutta mä voi pitää Äiti oliko olivat suomenruotsalaisia eli vaikka mä asun p01t nerri yrittänyt sitten muutettiin 10-vuotias Tukholmaan ja vielä kymmenen vuotta 2015 siltä että Suomi on kuitenkin ollut minulle tosi tärkeä se on Jännä ajatus että Robert Runeberg suku sen jäsenet tulevat vastaan historian kirjoissa ja myös patsaiden kautta Runebergin patsas tuntuu että oppineita ja ja historian kulkuun keskeisesti vaikuttaneita ihmisiä Jotenkin se on kun mulla on ulkomaalaisia vieraita ja palloja

kerroit että arvostat erityisesti Johan Wilhelm runebergiä siis yhtä Runeberg n18 lapsesta joka kouluttautui lääkäriksi ja kirurgia oli myös valtiomies Miksi

moni yhtä ja hän oli mun isoisä niin toi itään ottaa se on niin että tuli tää sukuhaaran mutta hän oli yliopiston dekaani lääketieteen pekaani Kaisa 183 pimeää niin hän oli siis niinkun valtiopäivillä että viime professorit oli pappeja miesten oli tietty ihan pirusti papisto Hän on erittäin vasemmistolainen tai radikaali ja hän kanteli tuli Suomesta mutta ei toteutuu vasta 1917 ennen sitä juutalaiset eivät saa mennä koulua ja niille tehdä mitään itsehoito ilman koulutusta tiedekunnan naisille ja Sehän onnistui alkoi taistella työväenpuolueen tai Työväen sivistysliiton puolestaan haluaisi että valtio antaa rahaa liitolle hän haluaisi luoda luottamaan pojan huomenna että eläin en voi myös tulla ylioppilaaksi ja ja vuonna 1904 hän perusti Kalliossa Itä silakka 1907 Ihan ensimmäisenä eduskuntaan aineen ja mä en ymmärtänyt tätä ollenkaan niin en ihan vasemmistolaiset vaikka oli vasemmistolainen ei uskonut että hän ei uskonut perinteen ja haluat poistaa perintöoikeus ja niin edelleen Ei oo totta ei oo huono asia RKP the mahtunut vasemmistolaisia ajan ja keskusta vaikka niille aivan no aikanaan aika moderni modernit bensa silloin 70-luvulla vielä oli niin johan Wilhelm isästä ja tilanne keskusteleva niistä ideoista jotenkin ihan aikaan Sitä ei nyt oikein osata ajatella niin kerron vähän lisää tähän Hän tukee vaimonsa kirjoittaa että vaimo saa kirjoittaa ja Juha nyt it-tuki siitä erittäin paljon ja vaimo kirjoitti omalla nimellä Mikä oli ihan kummallista siihen aikaan niin että se ei ollut vaimoa tällaisessa Suomen ensimmäinen naisrunoilija joka kirjoitettiin runokirjan omalla nimellä se oli aikaan radikaalinen perse jollain tavalla siellä on kirjoitettu paljon kun luin että Fredrika Runeberg kun pojat olivat lähteneet eri puolille suomea niin hän kirjoitti heille jopa 1000 kirjettä siihen aikaan kirjoitettiin paljon ne molemmat olivat erittäin kielitaitoisia Lep Paljon kestää yhdestä

aivan kaunis ajatus siihen on hyvä lopettaa Kiitoksia Robert Runeberg olet itsekin Helsingin yliopistolla ruotsinkielisessä sosiaali- ja kunnallis korkeakoulussa yhteyspäällikkö työtä ja maahanmuuttajien hyväksi

Joo kiitos tästä ja oikein hienoa päivää sinulle kiitos paljon kiitos hei"

Helmikuun 5. päivänä 2021.
Ylen aamulähetyksessä haastatellaan Runebergin pojanpojan pojan pojanpoikaa. Tässä haastattelu sarjassa "Epätäydellinen maailma" puheentunnistuksella.

Topautoosat.fi

Renkaat.com

"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!

"Vietetään 27 ensimmäistä vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää" Lue!


Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.


Tammikuu 2021.
Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. Lue ja kuuntele!

2021. TAMMIKUU.
EU-elvytyspaketin mahalasku! Lue!


Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten. Lue!

2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö ja Trumppikin.
Lue!


2021. TAMMIKUU.
Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintu-
perspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Kaatunut vai kaadettu. Talvikuvia.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODEN-
PUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!


"Suomi voittaa aina". KUVA

Tammikuun 27. päivänä 2021.
"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!


"Vietetään 27 ensimmäistä vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää

nimipäivää viettävät tänään Viljo ja Maire ortodoksisen kalenterin mukaan Johannes Juhani Jussi ja Juha Lämpimät onnittelut teille kaikille jalan merkkipäivä tai nimipäivä tänään

27 ensimmäistä ovat syntyneet Muiden muassa säveltäjät usko Meriläinen 1930 823 ja Amadeus Mozart 156 hänet paremmin nimellä Lewis Carroll

aurinko nousee Helsingissä 846 Oulussa 921 Utsjoella 1022 nousee aurinko ja aurinko laskee sitten Utsjoella 14.28 Oulun tasalla 1541 ja Helsingissä 16.20 Yle Uutisia kello on aivan kohta 7"

Ylen aamukuulutus puheentunnistuksella keskiviikkona 27.01,2021 06:59.


Arkisto 2006.
Isonna! Perjantaina 27.01.2006  Vainottujen muistopäivä, Holocaustin muistopäivä.  

Inte bara Auschwitz
Lisbeth Lindeborg om de ”glömda” dödslägren  Aftonbladet Fredag 27 januari 2006. 

Survivors with a message lest we forget Nazi genocide Stephen Bates Guardian Unlimited Friday January 27, 2006


Arkisto 2005.
Tänään on kulunut päivälleen tasan 60 vuotta, kun Neuvostoliiton puna-armeija vapautti ja avasi Auschwitzin keskitysleirin.

27.01-päivälle on annettu nimeksi vainottujen päivä, kaikkien vainottujen ja tapettujen muistolle. Emme saa unohtaa yhtäkään, emme saa hyväksyä tappamista.

Eilisessä Aftonbladetissa on Anders Sandbergin kirjoitus: Se ondskan med egna ögon. (Näe pahuus omin silmin.) 60 år efter befrielsen av Auschwitz är lägret Polens viktigaste turistmål. OSWIECIM. Det är inte en plats man besöker för nöjes skull...

Silloin kun emme vielä paljon matkustaneet koimme tunnelman elokuvan Yö ja usva perusteella. Tässä ranskalaisessa (Resnaisin? ohjaamassa) oli kaikki.
Selostajan puhe tunkeutui sisimpäämme. Tahtoisin sen nähdä uudelleen.

"Vi ser på ruinerna av gaskammar och krematorier som nazisterna sprängde innan lägret övergavs. Tillräckligt mycket finns kvar för att man ska begripa den enorma industiella skalan på mördandet" (Anders Sandberg, Aftonbladet 26.01.2005)
"Näemme kaasukammioiden ja krematorioiden rauniot, jotka jäivät jäljelle.
Kaikkia natsit eivät ehtineet räjäyttää. Riittävästi niitä jäi jäljelle jotta voi käsittää sen suunnattoman teollisen mittakaavan murhaamisessa."

Näin Sandbergin kirjoitus päättyy.

Käsittää, tuntea, kokea, muistaa.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 27 tammikuuta 2005.

Linkki:

Ihmiskunnan vastuu. nettisanomat.com 06.09.01.
http://www.nettisanomat.com/
2001/09/06/chaplinpuhediktaattori.htm

Kuva: Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta.


Lue myös!

2021. TAMMIKUU.
Alkuosa Tuukka Tervosen kolumnista: Se tapahtui uudestaan ja uudestaan

LAINAUS

"Jos natsi-Saksa olisi yhä olemassa kaikessa kauheassa loistossaan keskitysleireineen päivineen, me ja muut länsimaat olisimme hieromassa kauppaa heidän kanssaan. Samalla kertoisimme olevamme “huolestuneita” natsi-Saksan ihmisoikeustilanteesta. Ostaisimme innoissamme ilman omantunnon tuskia juutalaisten, puolalaisten, homojen ja muiden alistettujen ryhmien pakkotyöllä tekemiä lenkkareita tai iTelefoneja.

Mistäkö tiedän?

Suomi muun Euroopan unionin kanssa solmi juuri äsken ison investointisopimuksen Kiinan kanssa, joka pitää eri arvioiden mukaan ainakin miljoonaa Xinjiangin uiguuria ja muita etnisiä vähemmistöjä keskitysleireillä ja tekemässä pakkotyötä. Lisää leirejä rakennetaan kovaa vauhtia.

Leireillä uiguureja kuolee, heitä hakataan, kidutetaan sähköllä, raiskataan, teetetään pakkotyötä sekä pakkosterilisoidaan. Tarkoituksena on tuhota uiguurit kansana. Vaikka käynnissä ei – ainakaan ilmeisesti – ole järjestelmällinen massateloitus, ei ollut natsien keskitysleireilläkään aluksi. Varsinainen joukkotuhoaminen alkoi vuoden 1942 Wannseen konferenssista, jossa “lopullisesta ratkaisusta” päätettiin.

Natsi-Saksan keskitysleireillä ja teollisuudessa pakkotyövoima teki kaikkea mahdollista, kuten Kiinan keskitysleireilläkin. Tuomitsemisen sijasta länsimaiset yritykset hyötyvät ilomielin keskitysleirien uhrien työpanoksesta. Useiden ihmisoikeusjärjestöjen arvioiden mukaan joka viides puuvillavaatekappale sisältää xinjiangilaista puuvillaa, H&M:n paidoista Adidaksen lenkkareihin.

Vaateteollisuus ei ole todellakaan yksin väärinkäytöksissä. Apple lobbasi Yhdysvalloissa vastustaen lakia, joka olisi määrännyt sanktioita kiinalaista pakkotyövoimaa hyödyntäviä yrityksiä vastaan. Applen hankkijat käyttävät uiguurien pakkotyövoimaa, joten myös yksi maailman suurimmista firmoista on työntänyt lusikkansa kansamurhasoppaan. Muita hyötyviä firmoja ovat Wall Street Journalin mukaan muun muuassa Heinz ja Coca-Cola.

Kun siis vainojen uhrien muistopäivänä tviittaa #eikoskaanenää iPhonella henkkamaukan paidassa cokista hörppien edessään makaronilaatikko ketsupilla höystettynä, on kyseessä hillittömän surullinen parodia.

Lauseella “Ei koskaan enää” viitataan siihen, että ihmiskunnan ei kollektiivisesti pitäisi antaa holokaustin kaltaisten kansanmurhien tapahtua ikinä. Mutta siinä on epäonnistuttu uudestaan ja uudestaan ja uudestaan heti holokaustin loputtua.

Katsotaan joitakin kansanmurhia holokaustin jälkeen: ...

LAINAUS LOPPUU

2021. TAMMIKUU.
Alkuosa Tuukka Tervosen kolumnista: Se tapahtui uudestaan ja uudestaan

Kolumni kokonaisuudessan: https://yle.fi/uutiset/3-11754404

SIVUSTOLUETTELO!


Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.


Tammikuu 2021.
Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. Lue ja kuuntele!

2021. TAMMIKUU.
EU-elvytyspaketin mahalasku! Lue!


Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten. Lue!

2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö ja Trumppikin.
Lue!


2021. TAMMIKUU.
Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintu-
perspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Kaatunut vai kaadettu. Talvikuvia.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODEN-
PUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!


"Suomi voittaa aina". KUVA

SIVUSTOLUETTELO!




1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.


Tammikuu 2021. Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. Lue ja kuuntele!
2021. TAMMIKUU. EU-elvytyspaketin mahalasku! Lue!


Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!

Tammikuu 2021.
Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten. Kuva: Annu Passoja/Yle
Tammikuu 2021.
Viime talvena Juha-Pekka Mikkolan safarifirmassa oli 26 työntekijää, nyt enää hän itse – yritykset ovat ahtaalla, kun konkurssisuoja päättyy. Synkimmät arviot yli sadasta konkurssista tuskin toteutuvat, mutta kymmenien matkailuyritysten pelätään kaatuvan. Yle 22.01.2021.
Lue!


Elvytyspaketin mahalasku. LUE!
Epätäydellinen maailma. Ylen ykkösaamusta perjantaina 22.01.2021 8:50 puheentunnistusohjelmalla.


Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. LUE!

Epätäydellinen maailma. Ylen ykkösaamusta tiistaina 26.01.2021 8:15- 8:30 toimittaja Päivi Neitiniemen kysellessä ministeri Tytti Tuppuraisen käsitystä elvytysvälineestä, loppuosaa puheentunnistusohjelmalla.

 

SIVUSTOLUETTELO!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.


2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö ja Trumppikin.
Lue!


2021. TAMMIKUU.
Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintu-
perspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Kaatunut vai kaadettu. Talvikuvia.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODEN-
PUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!


2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLA-
KOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA


2021. TAMMIKUU. EU-elvytyspaketin mahalasku Lue!



Koska kelkkasafareille ei ole tulijoita, suurin osa Mikkolan firman moottorikelkoista on myyty. Ostajia on ollut Helsinkiä myöten. Kuva: Annu Passoja/Yle
Tammikuu 2021.
Viime talvena Juha-Pekka Mikkolan safarifirmassa oli 26 työntekijää, nyt enää hän itse – yritykset ovat ahtaalla, kun konkurssisuoja päättyy. Synkimmät arviot yli sadasta konkurssista tuskin toteutuvat, mutta kymmenien matkailuyritysten pelätään kaatuvan. Yle 22.01.2021.
Lue!


2021. TAMMIKUU. Kirkkonummen kirjasto-fiasko.
Oodi
-arkkitehtien mahalasku.
Lue!
Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi
Lue!
Kaatunut vai kaadettu.
Talvikuvia.

Paljonko ihminen maata tarvitsee?Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. LUE!


2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö ja Trumppikin.

Niinistö sanoi Twitterissä, että Suomi odottaa yhteistyötä Bidenin hallinnon kanssa globaalien ongelmien ratkaisemiseksi, trans-atlanttista yhteistyötä vahvistaen. Lue!


Elvytyspaketin mahalasku. LUE!
Epätäydellinen maailma. Ylen ykkösaamusta perjantaina 22.01.2021 8:50 puheentunnistusohjelmalla.

SIVUSTOLUETTELO!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.


2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö ja Trumppikin.
Lue!


2021. TAMMIKUU.
Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintu-
perspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Kaatunut vai kaadettu. Talvikuvia.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODEN-
PUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!


2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLA-
KOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA


Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. 
3 Moos 19:18

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
Matt 7:12

Tse Kung kysyi: "Onko olemassa yhtä sanaa, jonka voisin ottaa elämänohjeekseni?" Kungfutse vastasi: "Sana on SHU, vastavuoroisuus: Älä tee toiselle sitä, mitä et tahtoisi heidän tekevän itsellesi".
Keskustelut 15:23  

Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.  Tammikuu. Rakasta itseäsi!





2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö, Trumppikin. Lue!
Sauli Niinistö ja Joe Biden Münchenin turvallisuuskonferenssissa helmikuussa 2018. Osa tasavallan presidentin kanslian kuvasta.

2021. TAMMIKUU. Kirkkonummen kirjasto-fiasko. Oodi-arkkitehtien mahalasku. Lue!
Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi Lue!
Kaatunut vai kaadettu. Talvikuvia.


Paljonko ihminen maata tarvitsee?Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. LUE!


2021. TAMMIKUU. Biden ja Niinistö

Niinistö sanoi Twitterissä, että Suomi odottaa yhteistyötä Bidenin hallinnon kanssa globaalien ongelmien ratkaisemiseksi, trans-atlanttista yhteistyötä vahvistaen.

Lue myös:

Kolme keskeistä asiaa presidentti Bidenin virkaanastujaispuheesta: Yhtenäisyys, paluu kansainväliseen yhteistyöhön ja totuus valheiden sijaan (yle UUTISET, 2 tekijää). Lue!

Vertaa myös:
Niinistö 4 vuotta sitten Trumpin valinnan jälkeen.

MARRASKUU 2016. Pääkirjoitus.

Niinistö, Nato ja Trump. Suomen presidentin väärinkäsitys USA:n presidentin vallasta. LUE!


SIVUSTOLUETTELO!

1.1. Auld Lang Syne. Kuvasarja.

2021. TAMMIKUU. Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintu-
perspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Suomi24.fi. Keskustelu. Juha Sipilän mukilointi eduskuntatalon lähellä. Lue!

2021. TAMMIKUU.
Kaatunut vai kaadettu. Talvikuvia.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODEN-
PUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!


2021. TAMMIKUU. Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintuperspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku.


2018. Kuvat: Brutaali vanhan kirjastorakennuksen peittäminen ja ikkunoiden hävittäminen kuparilevyillä arkkitehtoonisen monumentaalisuuden saavuttamiseksi ...


... keskiaikaista kivikirkkoa ja sankarihautoja häpäisten.

Kuvat: Pertti Manninen tiistaina 13.11.2018 14:48- 15:33.


2021. Tammikuu. Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintuperspektiivistä! LUE!

Viikkosanomat
Tammikuu 10, 2021

 


No comments:

Rakennuslehti 23.11.2020.


Kirkkonummen uuden kirjaston sisälle ”piilotettiin” vanha rakennus – ensimmäisen urakoitsijan konkurssi hidasti valmistumista

Kirkkonummen uusi kirjasto kätkee sisäänsä vanhan vuonna 1982 valmistuneen pääkirjaston, joka kasvoi saneerauksen ja laajennuksen myötä kooltaan kaksinkertaiseksi.

Rakennuslehti 23.11.2020.
https://www.rakennuslehti.fi/
2020/11/kirkkonummen-uuden-kirjaston-sisalle-piilotettiin-vanha-rakennus-ensimmaisen-urakoitsijan-konkurssi-hidasti-valmistumista/

LAINAUS

"Uusi kirjasto elävöittää Kirkkonummen keskustaa. Se sijoittuu uuden kunnantalon, keskiaikaisen kirkon ja torin alueelle ja on kuin kunnan perinteisen torikeskustan vastaisku etelämmässä moottoritien kupeessa sijaitsevalle marketkeskittymälle.

Fyyrissä on saman katon alla pääkirjasto, asukaspuisto, nuorisotilat, musiikkileikkikoulu ja kunnan työllistymisyksikön pyörittämä kahvila.

Kirjaston houkuttelevuutta lisäävät sen arkkitehtuuri ja taide. Ne heijastelevat rakennuksen teemoja eli saaristoa, merta ja Porkkalan aluetta. Jos aiemmin tontilla sijainnut ja vuonna 1982 valmistunut vanha kirjasto käänsi selkänsä vanhalle kivikirkolle, Fyyri avautuu kirkkoon päin yhdeltä sivultaan. Vihreäksi hapettunut kirkon kuparikatto puhuu samaa kieltä kirjaston kuparisen julkisivun kanssa.

Kirjastotalon on suunnitellut arkkitehtitoimisto JKMM Arkkitehdit. Suunnittelussa pääsuunnittelijana työskenteli Teemu Kurkela, projektiarkkitehtina Jukka Mäkinen ja sisustusarkkitehtina Tiina Rytkönen.

”Hanke oli monelta osin poikkeuksellinen, sillä tulevia erilaisia käyttäjäryhmiä oli useita. Vanha kirjasto jäi uuden rakennuksen sisälle, sillä halusimme ratkaista suunnittelutehtävän niin, että uusi ja vanha integroituvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Sama julkisivumateriaali sitoo kokonaisuuden yhteen. Tämä tuntui myös kaupunkikuvallisesti perustellulta, parhaalta ratkaisulta. Koska tilaohjelma oli laaja, pystyimme näin käyttämään arvokkaalla paikalla olevan tontin mahdollisimman tehokkaasti”, Jukka Mäkinen kertoo."

LAINAUS LOPPUU

Kommentit

LAINAUS

2 vastausta artikkeliin “Kirkkonummen uuden kirjaston sisälle ”piilotettiin” vanha rakennus – ensimmäisen urakoitsijan konkurssi hidasti valmistumista”

  1. Kyllähän se ruoste oleellisena osana merenkäyntiin liittyy, muuta yhteistä ei taida olla aiheeseen tuolla laatikolla.

    Vähän kuten Turun Funikulaari, kyllä sekin jotakuta naurattaa, koko matkan pankkiin.

    1. ”… kyllä sekin jotakuta naurattaa, koko matkan pankkiin…”

      Jaa meinaatko arkkitehtiä vai ketä?

LAINAUS LOPPUU

Rakennuslehti 23.11.2020.
https://www.rakennuslehti.fi/
2020/11/kirkkonummen-uuden-kirjaston-sisalle-piilotettiin-vanha-rakennus-ensimmaisen-urakoitsijan-konkurssi-hidasti-valmistumista/

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODEN-
PUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!


2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLA-
KOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA

"Suomi voittaa aina". KUVA

2.1.2021. Lauantai. Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2020. Lue!

Tasavallanpresidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2021. Lue!

Iltalehden lukijoiden kommenttipätkä aiheeseen presidentti vs hallitus presidentin puheessa. Lue!



1.1. Auld Lang Syne

Kuvasarja


Joulukuu 2020
Tapanina ajelulla 1.1.2020 alkaen vanhempaakin aika kauaksi taaksepäin vilkuillen. Luettelo


Joulukuu 2020
Lidl antoi työn-
tekijöilleen joulupäivän vapaaksi.



Lue!

Joulukuu 2020. Kaikki paitsi yksi äänestävät yhdellä kertaa Pekka Haaviston luottamuksesta. LUE!

Joulukuu 2020. Sotalaivat kalastuksen tukena. LUE!

2020. Joulukuu. Uhattiinko Ohisaloa?
LUE!


Paljonko ihminen maata tarvitsee?

2020. Marraskuu. Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. LUE!

2020. Marraskuu. ”Kansa haluaa progressiivisen pääomaveron, Matti Vanhanen torjuu eliitin elkein.” LUE!

2020. Marraskuu. Kansanedustaja Harry Harkimo, tupakka-
mannekiinista venäläisten mannekiiniksi 4 miljoonan korvauksella, ainakin. LUE!



2021. TAMMIKUU. Kaatunut vai kaadettu.
Talvikuvia keskiviikkona 13.01.2021.
KUVAT

09:31


Nastakengätkään eivät auttaneet, kun toimittaja liukastui ja kaatui ojaan. Hanskat vain pois ja kaulassa roikkuva puhelinkamera esiin ja tämäkin tilanne tuli tallennettua mahdottoman lumisessa talvessa täällä Etelä-Suomen Kirkkonummella Björkdalintiellä.

Kuvat Pertti Manninen keskiviikkona 13.1.2021 lehdenhakuretkellä postilaatikolle parinsadan metrin matkan toteamaan. että lehden jakelussa oli ongelmia tässä jatkuvassa lumisateessa. Lehti ei ollut tullut. Viisi kuvaa lumitöistä ja tältä lehdenhakuretkeltä. .


Kottarainen tervehtii kulkijaa ja jatkaa matkaansa talon taakse ruokintapaikalle, jossa on aikamoinen kuhina. Talitintit ja kottaraiset ovat vakioasiakkaita ja harvemmassa keltasirkut. Joskus varis ja harakkakin osuu paikalle puhumattakaan rohmusta, valkohäntäpeurasta, joka illan suussa tyhjentää paikat perusteelliseti huolimatta siitä, että syöttöastia on nostettu korkeammalle.
Rajattu kuvasuurennos: Pertti Manninen keskiviikkona 13.1.2021 09:58.


Tapanina ajelulla 1.1.2020 alkaen vanhempaakin aika kauaksi taaksepäin vilkuillen. Luettelo


Paljonko ihminen maata tarvitsee?

2020. Marraskuu. Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. LUE!

Oliko Oodi-kirjasto onnenkantamoinen?
2020. Marraskuu. Kirkkonummen uusitun pääkirjaston fiaskoita. 1. Pääovi torille, mutta on ahdas ja luotaantyöntävä, ikkunat torille poistettu! 2. Rakennuksen kustannusarvio ylittyi vain 130 prosenttia! Kansalaisten kommentit puolesta ja vastaan. Lue!

 


Yhteys - Dilemma -

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!

SIVULUETTELO KÄYNTI-
JÄRJESTYKSESSÄ:

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi - mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 -
...
SIVULUETTELO KOKONAAN TÄÄLLÄ!!


2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA

2021. TAMMIKUU. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN. KUVASARJA

"Suomi voittaa aina". KUVA
2.1.2021. Lauantai. Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2020. Lue!
Tasavallanpresidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2021. Lue!
Iltalehden lukijoiden kommenttipätkä aiheeseen presidentti vs hallitus presidentin puheessa. Lue!


2021. Tammikuu. Pääkirjoitus.
Presidentin puheen ulkopolitiikka yhdessä lauseessa: ”Teimme määrätietoisesti selväksi olevamme osa länttä.”
Maanantai 04.01.2021. LUE!




1.1. Auld Lang Syne

Kuvasarja


Joulukuu 2020
Tapanina ajelulla 1.1.2020 alkaen vanhempaakin aika kauaksi taaksepäin vilkuillen. Luettelo


Joulukuu 2020
Lidl antoi työn-
tekijöilleen joulupäivän vapaaksi.





"Suomi voittaa aina". Kuva: Pertti Manninen 28.7.2011.


1.1. Auld Lang Syne

KUVASARJA

Should auld acquaintance be forgot and never brought to mind?Should auld acquaintance be forgot and days of auld lang syne?For auld lang syne, my dear, for auld lang syne,we’ll take a cup of kindness yet for auld lang syne

Kuvia Charles Chaplinin elokuvasta Kultakuume, The Gold Rush, USA 1925. Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.


Kulkuri kuuntelee kauempaa hiljaisesti kuuluvaa laulua, kun vieraat eivät saapuneetkaan juhlapöytään.


Tää ystävyys ei raukene
Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan.
On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.
Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.


HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume, The Gold Rush, USA 1925. Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.


Tapanina ajelulla 1.1.2020 alkaen vanhempaakin aika kauaksi taaksepäin vilkuillen. Luettelo


Joulukuu 2020
Lidl antoi työntekijöilleen joulupäivän vapaaksi.

Lue!

Epätäydellinen maailma. MTV:n uutiset 25.12.2020 8:00 Lue!

Epätäydellinen maailma.
Ylen uutislähetys joulupäivänä 25.12.2020 17:00. LUE!

Joulukuu 2020. Kaikki paitsi yksi äänestävät yhdellä kertaa Pekka Haaviston luottamuksesta. LUE!

Joulukuu 2020. Sotalaivat kalastuksen tukena. ”Kallista kalastusta” sanoi ministeri jo edellisen konfliktin sattuessa. LUE!

Uhattiinko Ohisaloa?

2020. Joulukuu. Suomi24. Keskustelu. Ohisalon uhkaus MTV:ssä. LUE!


Paljonko ihminen maata tarvitsee?

2020. Marraskuu. Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. LUE!

Oliko Oodi-kirjasto onnenkantamoinen?
2020. Marraskuu. Kirkkonummen uusitun pääkirjaston fiaskoita. 1. Pääovi torille, mutta on ahdas ja luotaantyöntävä, ikkunat torille poistettu! 2. Rakennuksen kustannusarvio ylittyi vain 130 prosenttia! Kansalaisten kommentit puolesta ja vastaan. Lue!

2020. Marraskuu. ”Kansa haluaa progressiivisen pääomaveron, Matti Vanhanen torjuu eliitin elkein.” LUE!

2020. Marraskuu. Kansanedustaja Harry Harkimo, tupakka-
mannekiinista venäläisten mannekiiniksi 4 miljoonan korvauksella, ainakin. LUE!

2020. Marraskuu. Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn on huolissaan. Kommentti: kukahan tämän töpeksi? LUE!

 



Joulukuu 2020. Katsaus vuoden 2020 tammikuun, helmikuun ja maaliskuun henkilöihin täällä.

Aleksi Kiven Oravan laulun säveltäjästä Aapo Similästä Ylen ohjelmasta tiistaina 29.12.2020 15:18, puheentunnistuksella.
LUE!

Joulukuu 2020. Katsaus vuoden 2020 tammikuun, helmikuun ja maaliskuun henkilöihin täällä.

 

Tapanina ajelulla 1.1.2020 alkaen vanhempaakin aika kauaksi taaksepäin vilkuillen. Luettelo


Joulukuu 2020
Lidl antoi työn-
tekijöilleen joulupäivän vapaaksi.



Kuva: Pertti Manninen. Lumeton. Kirkkonummi. Lapinkylä jouluaattona 24.12.2020 15:06.

Joulukuu 2020. Tapanina ajelulla 1.1.2020 alkaen vanhempaakin aika kauaksi taaksepäin vilkuillen. LISTA

30.12.2020. Taulukkomuodossa 26.12.2020.

Joulukuu 2020
Lidl antoi työn-
tekijöilleen joulupäivän vapaaksi.






Aattona kauppareissulla naakkaparvi tervehtii kulkijaa. Kuva: Pertti Manninen. Lumeton Kirkkonummen Lapinkylä 24.12.2020 15:09.


Joulukuu 2020. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Aamuhämärän kuva.
Pertti Manninen tiistaina 22.12.2020 08:31 Kirkkonummen Björkdalissa.


Mennyttä muistaen. Puoli vuotta 2020.

Tammikuu 2020
01.01.2020. Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys ...
http://www.nettisanomat.com/2020/01/01/etusivu.html
02.01.2020. Viikon kuva. Kelmeistä katalin & Antti Kaikkonen esitteli ...
http://www.nettisanomat.com/2020/01/02/etusivu.html
03.01.2020. Vuosisanomat 2019. Politiikka. Juha Sipilä.
http://www.nettisanomat.com/2020/01/03/etusivu.html
04.01.2020. Vuosisanomat 2019. Politiikka. Antti Rinne

http://www.nettisanomat.com/2020/01/04/etusivu.html

05.01.2020. Vuosisanomat 2019. Politiikka. Sanna Marin

http://www.nettisanomat.com/2020/01/05/etusivu.html

06.01.2020. Mureketta ja murhia. Niinistö ei lähde Naton kokoukseen.
http://www.nettisanomat.com/2020/01/06/etusivu.html
10.01.2020. Ilkka Kanerva puolustaa salamurhaa "First use"-opin ...
http://www.nettisanomat.com/2020/01/10/etusivu.html
11.01.2020. Tuuli käy heidän ylitseen. Kukkakimput ukrainalaisella ...
http://www.nettisanomat.com/2020/01/11/etusivu.html
13.01.2020. Pääkirjoitus: SUORA. Pääministeri Sanna Marin.
http://www.nettisanomat.com/2020/01/13/etusivu.html
14.01.2020. "Soini sadasta nollaan. "Timo Soini A-studiossa. Kuvasarja
http://www.nettisanomat.com/2020/01/14/etusivu.html
15.01.2020. Timo Soini. "Reilu mahdollisuus Sanna Marinille." Kuvat
http://www.nettisanomat.com/2020/01/15/etusivu.html
17.01.2020. Kuva. Myrskyn jälkeen.
http://www.nettisanomat.com/2020/01/17/etusivu.html
20.01.2020. Jännitysnäytelmä 20 vuotta sitten presidentinvaalit: 1. http://www.nettisanomat.com/2020/01/20/etusivu.html
21.01.2020. Jännitysnäytelmä 20 vuotta sitten: 2. kierroksen gallupit http://www.nettisanomat.com/2020/01/21/etusivu.html
22.01.2020. 20 vuotta sitten: Maanryöstöyritys Jyväskylässä. http://www.nettisanomat.com/2020/01/22/etusivu.html
24.01.2020. Menikö oikein? IS:stä "pimiä"-haku.
http://www.nettisanomat.com/2020/01/24/etusivu.html
25.01.2020. Menikö oikein? IL:stä "pimiä"-haku.
http://www.nettisanomat.com/2020/01/25/etusivu.html
26.01.2020. Sanomaviikko 20.1.2020 - 26.1.2020.
http://www.nettisanomat.com/2020/01/26/etusivu.html
27.01.2020. Vainottujen muistopäivä, Holocaustin muistopäivä.
http://www.nettisanomat.com/2020/01/27/etusivu.html
30.01.2020. Jörn Donner 1933-2020. Monessa mukana. VETOOMUS!
http://www.nettisanomat.com/2020/01/30/etusivu.html
31.01.2020. Jörn Donner 1933-2020. Osa2. Fanny ja Alexander.
http://www.nettisanomat.com/2020/01/31/etusivu.html
Helmikuu 2020
01.02.2020. Jörn Donner. Vallasta, Mannerheimista ja Vanhasesta.
http://www.nettisanomat.com/2020/02/01/etusivu.html
02.02.2020. Sanomaviikko 27.1.2020 - 2.1.2020.
http://www.nettisanomat.com/2020/02/02/etusivu.html
03.02.2020. Extra. 3.2.2000. Presidentinvaalit. Jäikö galluppeja julkaisematta? Helsingin Sanomien ja Ylen uskomattomat selitykset! http://www.nettisanomat.com/2020/02/03/etusivu.html
04.02.2020. Extra. Sinisen surkeeta, ministerit eivät ole onnistuneet saamaan uutta työpaikkaa. Soini, Lindström, Mattila, Terho ja Niinistö.
http://www.nettisanomat.com/2020/02/04/etusivu.html
05.02.2020. J.L. Runeberg 216 vuotta. Arkisto 05.02.2004. 200 vuotta. http://www.nettisanomat.com/2020/02/05/etusivu.html
06.02.2020. Saamelaisten kansallispäivä. Arkisto 2007. Yle:n kuvia.
http://www.nettisanomat.com/2020/02/06/etusivu.html
12.02.2020. Sanoman ostokset. Kaius Niemi, Heikki Hellman, Jouko Jokinen, Seija Vaaherkumpu. Ylen ykkösaamussa 12.02.2020
http://www.nettisanomat.com/2020/02/12/etusivu.html
13.02.2020. Helsinki. Punaiset estivät Garden Helsingin laajenemisen keskuspuistoon! Hurmarakentajat Jan Vapaavuori ja Anni Sinnemäki.
http://www.nettisanomat.com/2020/02/13/etusivu.html
14.02.2020. HS. Tilastovalehtelukuva. Graafi on feikki, vaikka se totta onkin matemaattisesti, mutta ei tajunnallisesti.
http://www.nettisanomat.com/2020/02/14/etusivu.html
29.02.2020. Suomi voittaa aina? - Kone vs. Thyssen. - Arkisto. Sonera vs. Telia. - Latvala vs. Mäkinen. - Rinne vs. Häkämies. Mäenpää vs. Toiviainen.
http://www.nettisanomat.com/2020/02/29/etusivu.html
Maaliskuu 2020
02.03.2020. Nokia. Siilasmaan mahalasku.
http://www.nettisanomat.com/2020/03/02/etusivu.html
11.03.2020. IL-FAKE. Pääkirjoitus. Iltalehti. Suomi on itse valmis siihen, mistä Kreikkaa moittii. - Jyväskylässä lisäpalkkion paljastaminen hiertää
http://www.nettisanomat.com/2020/03/11/etusivu.html
12.03.2020. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?
http://www.nettisanomat.com/2020/03/12/etusivu.html
22.03.2020. Pääministeri Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia 11.03.2020 kello 22.00 - 24.00. "Sanna kymmenestä kahteentoista
http://www.nettisanomat.com/2020/03/22/etusivu.html
Huhtikuu 2020
06.04.2020. Myrkytetty presidentti. Arkistokuva 2006. Sauli Niinistö. Koronaviruksen taltuttaminen . Linkkejä kirjoituksiin.
http://www.nettisanomat.com/2020/04/06/etusivu.html
07.04.2020. Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella. Osa 1.
http://www.nettisanomat.com/2020/04/07/etusivu.html
08.04.2020. Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella.Osa 2.
http://www.nettisanomat.com/2020/04/08/etusivu.html
09.04.2020. Epätäydellinen maailma. Kaksi tuntia Ylen aamuohjelmaa puheen tunnistuksella.Osa 3.
http://www.nettisanomat.com/2020/04/09/etusivu.html
10.04.2020. Evankeliumi Matteuksen mukaan. Kuvia Pier Paolo Pasolinin elokuvasta Il Vangelo secondo Matteo, 1964.
http://www.nettisanomat.com/2020/04/10/etusivu.html
25.04.2020. Ministeri Lintilä, sylkikuppi? Kirjoituksia maskeista, Uudenmaan saarrosta ja koronatukien jakamisesta. - Sauli Niinistö, Sanna Marin , Mika Lintilä, Haatainen, Lounema, Business Finland
http://www.nettisanomat.com/2020/04/25/etusivu.html
Toukokuu 2020
01.05.2020. "Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori. Kuva: Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2020/05/01/etusivu.html
02.05.2020. IS-fake. ”Muutos ei mahdu virhemarginaaliin, joten se on merkittävä.”
http://www.nettisanomat.com/2020/05/02/etusivu.html
03.05.2020. Oikeuskansleri Pöysti arvioi Niinistön Nyrkkiä: ”Pandemian tyyppisessä tilanteessa nimenomaan valtionneuvosto on se toimija, joka johtaa yleisesti turvallisuuden ylläpitämistä.”
http://www.nettisanomat.com/2020/05/03/etusivu.html
06.05.2020. ”Maskipää 5.5. 16:46 Tuominen sanoi: yleistä suositusta ei ole syytä antaa, koska meillä ei ole tarpeeksi yksityiskohtaista tietoa. Loppu olisi tullut kuulua: koska meillä ei ole tarpeeksi maskeja.”
http://www.nettisanomat.com/2020/05/06/etusivu.html
09.05.2020. Kemiran muisto. Dinex. Katalysaattoritehtaan lopettaminen Laukaassa.
http://www.nettisanomat.com/2020/05/09/etusivu.html
24.05.2020. Valuvika eurossa! Sauli Niinistökin sen nyt myöntää, vai myöntääkö?
http://www.nettisanomat.com/2020/05/24/etusivu.html
25.05.2020. ”Tästäkin Niinistö on hiljaa”. Lukijan kommentti Ilta-Sanomien pääkirjoitukseen 25.05.2020.
http://www.nettisanomat.com/2020/05/25/etusivu.html
28.05.2020. ”Suomalaisen twerk-kulttuurin keulakuva Tinze haluaa tehdä musiikkia, joka tanssittaa ja jolla on tärkeä sanoma.”
http://www.nettisanomat.com/2020/05/28/etusivu.html
29.05.2020. "Hallitus päivittämässä matkailusuosituksia pikavauhdilla – ministeri julkaisi mökki­kuulumisia.” Iltalehti
http://www.nettisanomat.com/2020/05/29/etusivu.html
Kesäkuu 2020
04.06.2020. Miljoonat ja miljardit sekaisin! Sitran yliasiamies ja entiseksi talouskomissaariksi tituleerattu Jyrki Katainen sekoittaa miljoonat ja miljardit selostaessaan Euroopan taloustilannetta ja siihen suunniteltuja elpymisrahastoja
http://www.nettisanomat.com/2020/06/04/etusivu.html
05.06.2020. Lieneekö HS:n Marko Junkkari nähnyt Nuorta kapinallista selostaessaan Katri Kulmunin eroa.
http://www.nettisanomat.com/2020/06/05/etusivu.html
08.06.2020. Marin vs. Vanhanen. Marin vs. Niinistö.
http://www.nettisanomat.com/2020/06/08/etusivu.html
17.06.2020. Kuka Britanniaa hallitsee? - Kulmunin ero, sittenkin salaliitto? - Presidenttipari 2012. Kuva - Arkisto 2012. Johan Bäckman. Kansanmurha, Seura Ari Korvola.
http://www.nettisanomat.com/2020/06/17/etusivu.html
19.06.2020. Isän ja tyttären keskustelua juhannusaattona 19.06.2020. Kuvat: Pertti Manninen ja Erika.
http://www.nettisanomat.com/2020/06/19/etusivu.html
20.06.2020. Kivisaaren juhannuskokko "60 vuotta sitten". Kuva. - Muisto kuuden vuoden takaa. Aurinkoinen hetki juhannuksena 2014.
http://www.nettisanomat.com/2020/06/20/etusivu.html
21.06.2020. Kesäpäivänseisaus. "Rasmus ylimmälläkin tasolla pitkästä aikaa. Kuva. - Epätäydellinen maailma. Yle1:n uutiset 06:59- 07:02
http://www.nettisanomat.com/2020/06/21/etusivu.html
21.06.2020. Bolton kirjan mukaan. Niinistö, Trump ja Putin Helsingissä 2018. Ilta-Sanomat ja Iltalehti.
http://www.nettisanomat.com/2020/06/22/etusivu.html
25.06.2020. Versowood ja punaisten hauta. Lukijan kirjoitus HS:ssä.
http://www.nettisanomat.com/2020/06/25/etusivu.html
29.06.2020. Jyväskylän tauti. Sauna-ravintola Jyväsjärven rannalle Osuuskauppa Keskimaalle alkuperäisen hankkeen nenän edestä.
http://www.nettisanomat.com/2020/06/29/etusivu.html
30.06.2020. Helsinki. Empire- ympäristön rappio sivistymättömien pormesreiden Vapaavuori ja Sinnemäki johdolla. Koronan varjolla Senaatintorille jättijuottolatetassi.
http://www.nettisanomat.com/2020/06/30/etusivu.html

01.07.2020. Mannerheim nurin! Kaatakaa patsas! Lue! - Uusi SMP. ”Soini Maistaa Paskaa”. Lue! - Herjoja Jan Vapaavuoresta?
http://www.nettisanomat.com/2020/01/07/etusivu.html

JATKUU ...

Joulukuu 2020. Kaikki paitsi yksi äänestävät yhdellä kertaa Pekka Haaviston luottamuksesta. LUE!


Arkisto.
20 vuotta sitten 14.12.2000. Hannu Hautala: Kuvieni synty on edelleen luonnossa. Kopiosivu


Joulukuu 2020. Sotalaivat kalastuksen tukena. ”Kallista kalastusta” sanoi ministeri jo edellisen konfliktin sattuessa. LUE!


Uhattiinko Ohisaloa?

2020. Joulukuu. Suomi24. Keskustelu. Ohisalon uhkaus MTV:ssä. LUE!

Paljonko ihminen maata tarvitsee?

2020. Marraskuu. Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. LUE!

Oliko Oodi-kirjasto onnen-kantamoinen?
2020. Marraskuu. Kirkkonummen uusitun pääkirjaston fiaskoita. 1. Pääovi torille, mutta on ahdas ja luotaantyöntävä, ikkunat torille poistettu! 2. Rakennuksen kustannusarvio ylittyi vain 130 prosenttia! Kansalaisten kommentit puolesta ja vastaan. Lue!

2020. Marraskuu. ”Kansa haluaa progressiivisen pääomaveron, Matti Vanhanen torjuu eliitin elkein.” LUE!

2020. Marraskuu. Kommentteja IS:n kirjoitukseen Mia Hällin rikastumiseen. LUE!

2020. Marraskuu. Kansanedustaja Harry Harkimo, tupakka-
mannekiinista venäläisten mannekiiniksi 4 miljoonan korvauksella, ainakin. LUE!

2020. Marraskuu. Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn on huolissaan. Kommentti: kukahan tämän töpeksi? LUE!

2020. Marraskuu. Mistä kansalaiset muistavat Keskisuomalaisen äyrikuninkaan Matti Hällin? LUE!

2020. Marraskuu. USA:n presidentinvaalit. Gallupit eivät olleet väärässä, eivät aivan oikeassakaan.
Lue!

2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa koronasta riippumatta. ”Who has been swimming naked ”. Lue!

2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa. Osa2. Lukijan kommentti Annika Saarikon ja Jussi Halla-Ahon keskusteluun. Lue!

2020. Lokakuu. Pääministeri Sanna Marinin kysymykset THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudalle IS:n mukaan. Lue!

Maskeista ja välissä hiukan Oodi- arkkitehtien fiaskosta Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa!

2020. Lokakuu. ”Keväällä maskeja ei suositeltu koska niistä oli pulaa”. Lue!

2020. Lokakuu. Maskit. ” toivoisin, että K-Marketissa myyjät käyttäisivät maskia.” Lue!

2020. Lokakuu. Maskit. ”Kyseessä on ollut valhe ja rikos Suomea kohtaan. Meidän kaikkien henki asetettiin vaaraan …” Lue!

Oodi-arkkitehtien fiasko Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa! Lue!

2020. Lokakuu. ”Keskusta luottaa Sisko Kiuruun saadakseen maakunnat”. Lue!

2020. Syyskuu.
Ylipormestari Jan Vapaavuori ja jättiterassi. Lukijan mielipide HS:ssä. Lue!

2020. Syyskuu. Tanssilattiat tyhjiksi soittamalla huonoa musiikkia! Lue!

2020. Syyskuu. Ministeri Tuppuraisen omituinen käsitys siitä, että Altia on suomalainen yhtiö. Norjalaisesta yhtiöstä suurin omistaja. Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

Joulukuu 2020. Kaikki paitsi yksi äänestävät yhdellä kertaa Pekka Haaviston luottamuksesta. LUE!

Arkisto.
20 vuotta sitten 14.12.2000. Hannu Hautala: Kuvieni synty on edelleen luonnossa.
Kopiosivu

Sotalaivat kalastuksen tukena. ”Kallista kalastusta” sanoi ministeri jo edellisen konfliktin sattuessa. LUE!

Uhattiinko Ohisaloa?

2020. Joulukuu. Suomi24. Keskustelu. Ohisalon uhkaus MTV:ssä. LUE!

Marraskuu 2020. Paljonko ihminen maata tarvitsee?

2020. Marraskuu. Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. LUE!

Oliko Oodi-kirjasto onnen-kantamoinen?

2020. Marraskuu. Kirkkonummen uusitun pääkirjaston fiaskoita. 1. Pääovi torille, mutta on ahdas ja luotaantyöntävä, ikkunat torille poistettu! 2. Rakennuksen kustannusarvio ylittyi vain 130 prosenttia! Kansalaisten kommentit puolesta ja vastaan. Lue!

 


Paljonko ihminen maata tarvitsee?

2020. Marraskuu. Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista.

Viikkosanomat.blogi
Marraskuu 25, 2020

Tähän mennessä, maanantai 25.11.2020 18:50, vain Ylen juttu ja kirkkonummelaisen verkkolehden Viisykkönen juttu löytyy google-haulla.

Juttujen katkelmia: LUE!

Suomen rikkain mies Antti Herlin välttyi syytteiltä kiinteistökauppatutkinnassa – poliisi epäili avunannosta törkeään kavallukseen

> Antti Herlinin maakaupoista tutkintapyyntö poliisille – entisen kartanon maat vaihtoivat omistajaa Kirkkonummella (Viisykkönen 22.9.2017)

LAiNAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 25.11.2029 19:13.

Lue myös kirjoitukseni vuodelta 2017 muutettuani takaisin Kirkkonummelle.

Björn Wahlroos ja Antti Herlin. Paljonko ihminen maata tarvitsee?

Björn Wahlroos ja Antti Herlin. Paljonko ihminen maata tarvitsee?

 

http://www.nettisanomat.com/
2006/11/11/etusivu.html
#vaurastumisesta

Antti Herlin, Suomen rikkain mies.
Hänellä on perintönä Kirkkonummella Thorsvikin kartano. Kun rahaa on niin lisämaitakin Kirkkonummelta, ja muuatakin, kannattaa ostaa, merenrantaakin siinä sivusssa tulee lisää ja lisää.

 

https://seura.fi/asiat/tutkitut/
maltalla-toimiva-nemea-bank-yritettiin-pelastaa-suomen-rikkaimman-rahoilla/


Mitäpä tähän lisäämään. Antti Herlin on saanut tilansa vieressä olleen merenranta-alueen omistukseensa. Sitä ei häneltä enää pois oteta. Nyt teeskennellään tietämätöntä kaupan sotkuista ja katsotaan kuka se konna oli. Jos Herlin, niin maksaa tuomion mukaan ja jos ei niin joku toinen maksaa, jos rahoja vielä jossakin on. Sillä ei nyt ole niin väliä jos joku myyjistä jää puille paljaille.

Niin. Paljonko ihminen maata tarvitsee?

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkona 15.11.2017 19:27.

 

http://viikkosanomat.fi/
2020/11/25/2020-marraskuu-antti-herlin-valtti-rikos-syytteen-maakaupassa-vain-kaksi-mediaa-kertoi-asiasta-yle-javiisykkonen-hs-vaikeni-kun-olisi-pitanyt-kertoa-omistajan-asioista/

2020. Marraskuu. ”Kansa haluaa progressiivisen pääomaveron, Matti Vanhanen torjuu eliitin elkein.” LUE!


Oliko Oodi-kirjasto onnen-kantamoinen?

2020. Marraskuu. Kirkkonummen uusitun pääkirjaston fiaskoita. 1. Pääovi torille, mutta on ahdas ja luotaantyöntävä, ikkunat torille poistettu! 2. Rakennuksen kustannusarvio ylittyi vain 130 prosenttia! Kansalaisten kommentit puolesta ja vastaan. Lue!


2020. Marraskuu. Kommentteja IS:n kirjoitukseen Mia Hällin rikastumiseen. LUE!

2020. Marraskuu. Loput kommentit Mia Hällin rikastumiseen IS:n juttuun. LUE!

2020. Marraskuu. Kansanedustaja Harry Harkimo, tupakka-
mannekiinista venäläisten mannekiiniksi 4 miljoonan korvauksella, ainakin. LUE!

2020. Marraskuu. Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn on huolissaan. Kommentti: kukahan tämän töpeksi? LUE!

2020. Marraskuu. Mistä kansalaiset muistavat Keskisuomalaisen äyrikuninkaan Matti Hällin? LUE!

2020. Marraskuu. USA:n presidentinvaalit. Gallupit eivät olleet väärässä, eivät aivan oikeassakaan.
Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

Oliko Oodi-kirjasto onnenkantamoinen? LUE!

2020. Marraskuu. Kirkkonummen uusitun pääkirjaston fiaskoita. 1. Pääovi torille, mutta on ahdas ja luotaantyöntävä, ikkunat torille poistettu! 2. Rakennuksen kustannusarvio ylittyi vain 130 prosenttia! Kansalaisten kommentit puolesta ja vastaan.

---

> Kirjastohanke on ollut harvinaisen mutkikas − näin asia eteni yli 6 vuotta urakoitsijan konkurssiin (15.3.2019)


(17) kommenttia

LAINAUS LOPPUU

Ja sitten Viisykkösen lukijoiden kommentit: LUE!

2020. Marraskuu. Kansanedustaja Harry Harkimo, tupakka-
mannekiinista venäläisten mannekiiniksi 4 miljoonan korvauksella, ainakin. LUE!

2020. Marraskuu. Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn on huolissaan. Kommentti: kukahan tämän töpeksi? LUE!

Maskeista ja välissä hiukan Oodi- arkkitehtien fiaskosta Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa!

Oodi-arkkitehtien
fiasko Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa! Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/09/2020-lokakuu-maskit-kyseessa-on-ollut-valhe-ja-rikos-suomea-kohtaan-meidan-kaikkien-henki-asetettiin-vaaraan-on/


KIrkkonummen uusi kirjasto. Lukijoiden kommentit verkkolehti 51:n juttuun: Kirjaston hinta on nyt laskettu sentilleen – kustannukset nousivat alkuperäisestä noin 130 prosenttia. LUE!

LAINAUS

Kommentit (17)

 

Kuka tätä kaikkea on kontrooloinut, kun näin käyttöönoton jälkeen loppusummaa reknaillaan?
Onko kaikki kulut hyväksytetty ohjeiden mukaan? Kuka on sallinut kaiken tämän ylityksen?
Ihmettelen kovasti

 

Voin käsi sydämmellä sanoa,jos ite ryssis firmassa noin pahasti,niin olis kengänkuva takamuksessa.Ei auttais mitkään selitykset.
Et sillee.

 

Kaunis on kirjasto. Joka sentin arvoinen. Valitettavasti kirjasto ei nykyisin ole hiljainen tila enää missään, vaan yhteinen olohuone.
Positive

 

Heikolla osaamisella saatiin siis aikaiseksi törkeän kallis, ruma, meluisa ja sokkeloinen tivoli. Kirjastohan siitä piti tulla? Tällaisten vastuuttomien päättäjien pitää lähteä!
Kyllästynyt sikailuun

 

Normaalissa yrityksessä aika huoneesta pihalle otettaisi ks. tapauksessa kellosta ja päälle pamahtaisi vahingonkorvaus vaatimus. Kirkkonummella tämänkaltainen huolimattomuus ja välinpitämättömyys on kuitenkin hyväksytty tapa, joka näkyy niin investoinneissa kun niiden ylläpidossakin. Tämän vuoksi päätöksentekijöiden ja valvontaan osallistuneiden naamakuvat pitäisi aina julkaista näiden uutisfiidien yhteydessä. Valtaan kuuluu aina vastuu – etenkin kun käytetään veronmaksajien rahoja huolimattomasti. Kirkkonummi on tässä suhteessa erikoinen tapaus – kukaan ei puutu eikä ketään tunnu kiinnostavan kun kuntalaisten seteleitä silputaan ikkkunasta yhä kiihtyvällä tahdilla.
Uskomatonta touhua

 

Joo eniten minuakin nyppii nuo remuavat pennut! Ei ihme, että näitä kauhuteinejä tulee, kun kaikki tehdään penskojen ehdoilla :(
Joku paikka täytyy olla rauhallinen tai sitten vanhempien saatava jälkikasvu kuriin!!
Ei näin..

 

Viime vuosina melkein kaikki kunnan tilaamat urakoiden hinnat on ylittyneet koskien rakentamista, tietöitä, asematunnelin korjausta jne.jne.
Minkäköhän on koulukeskuksen , hyvinvointikeskuksen ja kevyen liikenteen tien urakoiden ylitysprosentit.? Ja me maksetaan taitamattomien virkamiesten möhläykset plus virkamiehistä ei kukaan ota vastuuta ylityksistä. Raivostuttavaa…
Veronmaksaja

 

Nyt kyllä herää kysymys minkälainen koulutus on näillä päättäjillä jotka tämän projektin ovat hyväksyneet. 130% ei todellakaan ole pieni heitto!!Mutta hei! Tuskin he sitä alkavat suremaan, eihän nuo tuhlaa omia rahojaan.Ja mitä itse rakennukseen tulee… Ruma kuin mikä. Tuo mieleen peltisen ruumisarkun. Pilaa kauniin kivikirkon ympäristön. Ja mitä ihmeen tekemistä meluavilla pikkulapsilla on kirjastossa? Eikö niille riitä leikkipuistot meluttavaksi paikoiksi? Niitähän on nyt rakennettu isolla innolla pitkin puistoja. Ei kirjasto ole mikään päiväkoti, se on kirjasto ja siellä ollaan hiljaa. Moni tulee sinne lukemaan tentteihin. Lue siinä nyt sitten kun kakarat meluavat kurkku suorana.
Homehtumista ja kosteusvaurioita odotellessa

 

Yksityisessä yrityksessä joku saisi kenkää tämän luokan ylityksesstä. Voisi ehkä olla korvausvelvollinen, jopa.
sivusta

 

Näistä asioista yleensä päättävät ihmiset jotka katsovat papereita.paperilla asiat näyttävät hyvältä ja varmaan tässäkin tapauksessa ”paras” voitti.mutta oikeassa maailmassa asiat ei suju välttämättä näin.he jotka tutkivat papereita heidän pitäisi tutustua mitä samanlaiset hankkeet ovat ennen maksaneet ja vertailla kustannuksia niihin.
Höpöhöpöjälleen

 

Mihinköhän on loput roskat jemmattu?Etsivä löytää.
Paavi

 

Tarjous kuntalaisille.Tulen rakentamaan pienet tai suuremmat kohteet,vain 120%ylityksellä.
Parempi diili.

 

Kysyn vaan että kannattaako käydä koulua jos menee 130% metsään.
Voi voi.

 

Tämän kuparikuution hinta oli siis yhteensä noin 22 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa noin 550€ per kuntalainen. Olisitte vaikka ostaneet kaikille 200€ lahjakortit Suomalaiseen kirjakauppaan, niin oltaisiin saatu osa rahoista järkevämpiin kohteisiin.
Pihi kuntalainen

 

Hyvin laskettu, hienoa jonkun osaavan vielä numerot tosin niiden lukemisessa ja asettelussa oikeaan järjestykseen toivoisi olevan vielä petrattavaa…..kirjoitustaidoista ei taida kannata mainita juurikaan mitään kun tyypit osaavat vain näppäimistön käytön..:)
Uffe

 

Puuttuu siis alkeellinen laskutaito. Hyvä toki, että roskasäkkejä oli hankittu 14,69 eurolla. Å
Äyripää

 

Eipä kannattanut.. Ei ole rahansa väärti.. Liian ahdas ja penskat metelöi!
Ei kiitos!
2020. Marraskuu. Kommentteja IS:n kirjoitukseen Mia Hällin rikastumiseen. LUE!

2020. Marraskuu. Loput kommentit Mia Hallin rikastumiseen IS:n juttuun. LUE!

2020. Marraskuu. Kansanedustaja Harry Harkimo, tupakka-
mannekiinista venäläisten mannekiiniksi 4 miljoonan korvauksella, ainakin. LUE!

2020. Marraskuu. Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn on huolissaan. Kommentti: kukahan tämän töpeksi? LUE!

2020. Marraskuu. Mistä kansalaiset muistavat Keskisuomalaisen äyrikuninkaan Matti Hällin? LUE!

2020. Marraskuu. USA:n presidentinvaalit. Gallupit eivät olleet väärässä, eivät aivan oikeassakaan.
Lue!

2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa koronasta riippumatta. ”Who has been swimming naked ”. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/19/2020-lokakuu-hallitus-jakaa-rahaa-koronasta-riippumatta-who-has-been-swimming-naked/


2020. Lokakuu. Hallitus jakaa rahaa. Osa2. Lukijan kommentti Annika Saarikon ja Jussi Halla-Ahon keskusteluun. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/19/2020-lokakuu-hallitus-jakaa-rahaa-os2-lukijan-kommentti-saarikon-ja-halla-ahon-keskusteluun/


2020. Lokakuu. Pääministeri Sanna Marinin kysymykset THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudalle IS:n mukaan. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/15/2020-lokakuu-paaministeri-sanna-marinin-kysymykset-thln-paajohtaja-markku-tervahaudalle-isn-mukaan/


Maskeista ja välissä hiukan Oodi- arkkitehtien fiaskosta Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa!

2020. Lokakuu. ”Keväällä maskeja ei suositeltu koska niistä oli pulaa”. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/08/2020-lokakuu-kevaalla-maskeja-ei-suositeltu-koska-niista-oli-pulaa/


2020. Lokakuu. Maskit. ” toivoisin, että K-Marketissa myyjät käyttäisivät maskia.” Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/09/2020-lokakuu-maskit-toivoisin-etta-k-marketissa-myyjat-kayttaisivat-maskia-on/


2020. Lokakuu. Maskit. ”Kyseessä on ollut valhe ja rikos Suomea kohtaan. Meidän kaikkien henki asetettiin vaaraan …” Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/09/2020-lokakuu-maskit-kyseessa-on-ollut-valhe-ja-rikos-suomea-kohtaan-meidan-kaikkien-henki-asetettiin-vaaraan-on/


Oodi-arkkitehtien
fiasko Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa! Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/09/2020-lokakuu-maskit-kyseessa-on-ollut-valhe-ja-rikos-suomea-kohtaan-meidan-kaikkien-henki-asetettiin-vaaraan-on/


2020. Lokakuu. ”Keskusta luottaa Sisko Kiuruun saadakseen maakunnat”. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/14/2020-lokakuu-keskusta-luottaa-kiurun-saadakseen-maakunnat/


2020. Lokakuu. Ydinase-
neuvottelu Helsingissä. Uutista täydennetään. YLE. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/04/2020-lokakuu-ydinaseneuvottelu-helsingissa-uutista-taydennetaan-yle/


2020. Syyskuu.
Ylipormestari Jan Vapaavuori ja jättiterassi. Lukijan mielipide HS:ssä. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/09/30/2020-syyskuu-ylipormestari-jan-vapaavuori-ja-jattiterassi-mielipide/

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -


Maskeista ja välissä hiukan Oodi- arkkitehtien fiaskosta Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa! LUE!

aattona.


PS. Eilen torstaina keskipäivällä asioidessani  Uudellamaalla Kirkkonummen keskustan S-ryhmän Salessa myyjillä ja muulla henkilökunnalla maskit olivat jo asianmukaisesti kasvoillaan, muilla asiakkailla kuin minulla ei ollut ja koululaispojat eivät mistään turvaväleistä välittäneet niinkuin eivät aikuisetkaan.

Kassieni kanssa palvelulinjan pikkubussissa olin ainut maskillinen tällä kertaa. Aikaisemmin muutamat ovat olleet maskit kasvoillaan.  Minullakin aina tällä vuorolla matkustaessani tänä syksynä kolmena edestakaisella matkallani. Sama.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 09.10.2020 22:31. Aleksis Kiven päivän aattona, päivänä jolloin Kirkkonummen uudistettu pääkirjasto Fyyri avattiin.

Oodin arkkitehtien fiasko on se ettei kirjasto avaudu torille etelään  niinkuin entinen nyt kuparinen  peittämä julkisivu. Vanhassa oli ikkunat torille päin, aluksi kahvilan ja sitten myöhemmin lehtilukusalin ikkunat.

Nyt torin ovikin on sijoitettu arkkitehtuuri edellä niin vinosti, että sisälle ei näy, eikä sisältä näy tässä omituisessa sisennyksessä, josta hyvinkin tulee iltaisin jonkunlainen kuseskelupaikka. Ainakin tässä suhteessa Fyyri on fiasko.

Kirjaston nimeksi muotoutui omituinen fyyri-sana, joka kuulemma on jonkinlainen höyrylaivan tulipesä. Ei suomenkielessä  ole mitään f:llä alkavaa sanaa alkujaan, ellei sitten filunkia lasketa mukaan. Vain kaupungin nimi Forssa on paikallaan. Onhan se niin upeasti johdettu toisesta kotimaisesta! Sama.

Faaraot ja muut ovat maailman sanoja.


2020. Lokakuu. ”Keväällä maskeja ei suositeltu koska niistä oli pulaa”. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/08/2020-lokakuu-kevaalla-maskeja-ei-suositeltu-koska-niista-oli-pulaa/

2020. Lokakuu. Maskit. ” toivoisin, että K-Marketissa myyjät käyttäisivät maskia.” Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/09/2020-lokakuu-maskit-toivoisin-etta-k-marketissa-myyjat-kayttaisivat-maskia-on/

2020. Lokakuu. Maskit. ”Kyseessä on ollut valhe ja rikos Suomea kohtaan. Meidän kaikkien henki asetettiin vaaraan …” Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/09/2020-lokakuu-maskit-kyseessa-on-ollut-valhe-ja-rikos-suomea-kohtaan-meidan-kaikkien-henki-asetettiin-vaaraan-on/

Oodi- arkkitehtien fiasko Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa! Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/09/2020-lokakuu-maskit-kyseessa-on-ollut-valhe-ja-rikos-suomea-kohtaan-meidan-kaikkien-henki-asetettiin-vaaraan-on/

2020. Lokakuu. ”Keskusta luottaa Kiuruun saadakseen maakunnat”. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/10/14/2020-lokakuu-keskusta-luottaa-kiurun-saadakseen-maakunnat/

 

2020. Syyskuu. Ylipormestari Jan Vapaavuori ja jättiterassi. Lukijan mielipide HS:ssä. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/09/30/2020-syyskuu-ylipormestari-jan-vapaavuori-ja-jattiterassi-mielipide/


2020. Lokakuu. Ydinaseneuvottelu Helsingissä. Uutista täydennetään. YLE.

lokakuu 4, 2020

Ylen sivuilta sunnuntaina 04.10.2020:

LAINAUS

Tass: Venäjä ja USA neuvottelevat Helsingissä huomenna ydinaseiden rajoittamisesta

Neuvottelujen aiheena on virallisesti strateginen tasapaino.

Ulkomaat

(Juuri nyt. YLE.fi.logo)

 

Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat strategisesta tasapainosta Helsingissä huomenna maanantaina, kertoo venäläinen uutistoimisto Tass.(siirryt toiseen palveluun)

Venäjän ulkoministeriö vahvistaa uutistoimistolle, että konsultaatioita käydään 5. lokakuuta Helsingissä.

Maiden välillä voimassa oleva, ydinaseita rajoittava niin sanottu Uusi Start -sopimus päättyy helmikuussa. Maat ovat käyneet neuvotteluja uudesta sopimuksesta, mutta ne eivät ole edenneet.

Yhdysvallat on asettanut sopimukselle ehtoja, joita Venäjä ei ole valmis hyväksymään.

Uutista täydennetään.

Lähteet: TASS, REUTERS

LAiNAUS LOPPUU

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 04.20.2020 18:22.

2020. Syyskuu. Ylipormestari Jan Vapaavuori ja jättiterassi. Lukijan mielipide HS:ssä. Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/09/30/2020-syyskuu-ylipormestari-jan-vapaavuori-ja-jattiterassi-mielipide/

2020. Syyskuu. Tanssilattiat tyhjiksi soittamalla huonoa musiikkia! Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/09/28/2020-syyskuu-tanssilattiat-tyhjiksi-soitt-alalla-huonoa-musiikkia/

2020. Syyskuu. Ministeri Tuppuraisen omituinen käsitys siitä, että Altia on suomalainen yhtiö. Norjalaisesta yhtiöstä suurin omistaja. Lue!


http://viikkosanomat.fi/
2020/09/29/2020-syyskuu-ministeri-tuppuraisen-omituinen-kasitys-siita-etta-altia-on-suomalainen-yhtio-norjalaisesta-yhtiosta-suurin-omistaja


2020. Syyskuu. Ministeri Tuppuraisen omituinen käsitys yhtiön pysymisestä suomalaisena. Osa 2.
Lue!

http://viikkosanomat.fi/
2020/09/29/2020-syyskuu-ministeri-tuppuraisen-omituinen-kasitys-yhtion-pysymisesta-suomalaisena-osa-2/


2007

 

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 

Nuoruus

Nuorena luulee tietävänsä, mutta vanhana tietää luulevansa.
Kansainvälinen sanonta

Nuoruudessa sitä erehtyy luulemaan, että äly korvaa kokemuksen. Vanhuudessa taas erehtyy kuvittelemaan, että kokemus korvaa älyn.
Lyman Bryson

Saadakseen nuoruutensa takaisin ei tarvitse muuta kuin toistaa hölmöilynsä.
Oscar Wilde

Elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin.
Sören Kierkegaard

Nuorille on vähemmän haittaa omista virheistään kuin vanhempien ihmisten viisaudesta.
Denis Diderot

Paras on se, joka pystyy opastamaan itseään. Hyvä on myös viisaiden kuuuntelija. Mutta hölmöin on se, joka ei piittaa toisten neuvoista, vaikka häneltä puuttuisi ymmärrystä.
Hesiodos

Ystäväni, olen usein kuullut, että miehistä suurin on se, joka kysyy itseltään, mitä hänen on tehtävä ja seuraavaksi suurin on se, joka kuuntelee hyviä neuvoja.
Titus Livius

Puuvanhus vihertää joka kevät, mutta ihminen on vain kerran nuori.
Kiinalainen sanonta

Joka on nopea nuorena, se on virkku vanhanakin.
Suomalainen sanonta

Sille, minkä koet nuorena ja ensimmäistä kertaa, ei koskaan löydy vertaa.
Lauren Bacall

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä haavetta kylliksi yhdelle elämälle.
Tommy Tabermann

Säilytä mielikuva elämästä, josta haaveilet, ja tee haaveistasi totta.
Norman Vincent Peale

Haaveet tärkeitä ovat, mutt' muista kuitenkin: monet unelmat haihtuvat, sinä tääl' olet huomennakin.
Tuntematon

(61) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kesäkuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.






Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

 


Musiikki ja rakkaus

All yoy need is love
Lennon/McCartney

Rakkautesi tähden, antaisin kuun jos se olisi annettavissani.
Graham Gouldman - For Your Love

Rakkaus on ruusu, jota ei tule poimia. Se kasvaa vain köynnöksessä.
Neil Young - Love is a rose

Sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vaan. 
Dave Lindholm - Sitähän se kaikki on

Kirosanan kaltainen on lempi pohjoisen
Ismo Alanko - Rakkaus on ruma sana

Haluan rakastaa sinua niin kuin merimies rakastaa merta
Kingston Wall - Used to feel before

Syvällä, syvällä sisimmässäni, kulta, tarvitset rakkauttani
Bonham/Dixon/Jones/
Page/Plant -Whole Lotta Love

Jos kuningas rakastaa musikkia, on se hyväksi maalle.
Mecinus

Ilman musiikkia elämä olisi virhe.
Friedrich Nietzsche

Jos säveltäjä olisi kyennyt sanomaan sanottavansa sanoin, ei hän olisi vaivautunut sanomaan sitä musiikilla.
Gustav Mahler

Ihmiset julistavat olevansa musiikin rakastajia, mutta suurimmilta osin he eivät anna ilmi mielipiteissään ja elämissään, että he olisivat kuulleet sitä.
Henry David Thoreau

Minulla on omat erityiset suruni, rakkauteni, iloni, ja sinulla on omasi. Mutta suru, ilo, kaipuu, toivo, rakkaus, kuuluvat meille kaikille, kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Musiikki on ainoa tapa, jolla tunnemme nämä tunteet yleismaailmallisina.
H. A. Overstreet

Musiikki ilmaisee sen, jota ei voi sanoa ja josta on mahdotonta olla vaiti.
Victor Hugo

Musiikki on sanoja etsivää rakkautta.
Sidney Lanier

(62) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kesäkuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.






2017- 2018

 

2017. Saamelaisten kansallispäivä. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Mielipidekirjoitus. LUE!


2018. Saamelaisilla syvä epäluottamus valtiovaltaan totuus- ja sovintokomission muodostamisessa.
"... Ja on myös tärkeää näyttää, että emme suostu uhreiksi. ... Epäluottamus nousi esiin myös täysistunnon puheenvuoroissa. ... Myös nuorilla saamelaisilla on epäilyksensä ... Kysymykseen rehellisyydestä valtiosihteeri vastaa näin. ...
Kuvasarja


Anne Nuorgam






Paula Lehtomäki






Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

 


Maaliskuu. Lapsuus

Lapsi, jota ivataan, oppii pelkäämään. 
Lapsi, jota arvostellaan, oppii tuomitsemaan.
Lapsi, jota petetään, oppii pettämään. 
Lapsi, joka kohtaa vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.
Lapsi, joka saa hellyyttä, oppii rakastamaan. 
Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä.
Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta. 
Lapsi, jota kiitetään, oppii olemaan kiitollinen.
Lapsi, joka näkee annettavan omastaan muille, oppii olemaan huomaavainen.
Lapsi, joka saa tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
Lapsi, jota kohtaan tunnetaan kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.
Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.

Ronald Russell

(28) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





2019  

Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa.

http://www.nettisanomat.com/
2019/06/30/etusivu.html#hyvan

 

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen taivalluksen päättyessä. Lue!

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen puolivuotisen taipaleen aikaan.
KESÄLLÄ - SYYSKUU - LOKAKUU - MARRASKUU - MARRASKUU. POSTI. SALMÉN.

Vuosisanomat 2019. Politiikka. Pääministeri Antti Rinteen ero ja pääministeri Sanna Marinin aloitus. Lue!






2001
 


SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

 

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

2004  

2004
"Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut."



01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!". Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan", tulossa ja sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina", tulossa.


Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä.
Elli Aaltonen. Anja Lehtonen.

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/011/etusivu.htm#otekuva
 


2007

 

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 


2009

 

10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Nro 1000.
Asianajajan tekaistu kirje
Kevan ex-Kauppinen paranteli joitain kuitteja, poliisi tutkii. Toisenlainen stoori on siinä kun Nettisanomat tuomittiin aikoinaan asianajajan kunnianloukkaamisesta, kun lehti oli käyttänyt ilmaisua ”(poistettu 14.12.2015)”. Toistettakoon siis että Nettisanomat ja sen päätoimittaja tuomittiin korvauksiin ja sakkoihin, joten oikeuden mukaan (poistettu 24.02.2016).

Sama oikeus oli myös sitä mieltä, että asianajaja oli pyytänyt loukkaavien kirjoitusten poistamista ja koska lainvoimaisessa päätöksessä näin todetaan, niin on sitten pyytänyt. Oikeasti ei näin ole tapahtunut, esitetyt asiakirjat eivät tukeneet tätä. Vain asianajajan valehtelu ja esitutkijoiden ja syyttäjän harhaanjohtaminen johti oikeuden tähän tulokseen.

Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen ky, esitti myös esitutkintapyynnössään tekaistun kirjeen, josta sai käsityksen että hän olisi sen lähettänyt. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, tarkkaan katsoen kirje oli allekirjoittamaton ja mitään varmuutta milloin se oli kirjoitettu ei ole, se on siis tekaistu.

Kunnianloukkausoikeudenkäynnissä Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen kiinnitti siihen huomiota. linkki, mutta kirjettä ei käsitelty koska se ei tullut mukaan enää varsinaiseen oikeudenkäyntiaineistoon.

Lue! Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. http://www.12.fi/lakisanomat/
2007/10/24/etusivu.htm


Lue! Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös. http://www.nettisanomat.com/
2008/06/06/etusivu.htm
#vaitepaatos


Pertti Manninen, Nettisanomat klo 13:40 perjantaina 2009-07-17. Peurunka, bussille kiiruhtaen.


http://www.nettisanomat.com/
2009/07/17/etusivu.htm

 

2013

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

 

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.

3 kuvaa sivulla:
http://www.nettisanomat.com/
2014/08/08/kuvasivu.html


 

2017- 2018

 

2017. Saamelaisten kansallispäivä. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Mielipidekirjoitus. LUE!


2018. Saamelaisilla syvä epäluottamus valtiovaltaan totuus- ja sovintokomission muodostamisessa.
"... Ja on myös tärkeää näyttää, että emme suostu uhreiksi. ... Epäluottamus nousi esiin myös täysistunnon puheenvuoroissa. ... Myös nuorilla saamelaisilla on epäilyksensä ... Kysymykseen rehellisyydestä valtiosihteeri vastaa näin. ...
Kuvasarja


Anne Nuorgam






Paula Lehtomäki




Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

05.02.2021 (90 kpl)


faktaamo.fi - 2021/02/05 - N:o 2348 - Helmikuun 5. päivänä. J.L. Runeberg. - Arkisto 05.02.2004. J.L. Runeberg 200 vuotta. - Ylen aamulähetyksessä haastatellaan Runebergin pojanpojan pojan pojanpoikaa, puheentunnistuksella. - "Vietetään 27 ensimmäistä vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää." - Alkuosa Tuukka Tervosen kolumnista: Se tapahtui uudestaan ja uudestaan. Tuukka Tervonen. - Arkisto 2005. Tänään on kulunut päivälleen tasan 60 vuotta... - Arkisto 2006.  Perjantaina 27.01.2006  - Vainottujen  muistopäivä, Holocaustin muistopäivä. - Tuppurainen elvytysvälineestä: Suomi saa, mitä tilasi. - EU-elvytyspaketin mahalasku - Yritykset ovat ahtaalla, kun konkurssisuoja päättyy. - Biden ja Niinistö, Trumppikin. - Kuva, Sauli Niinistö ja Joe Biden helmikuussa 2018. Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintuperspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku. - Linkki - Kaatunut vai kaadettu. Talvikuvia. - Pääkirjoitus. Presidentin puheen ulkopolitiikka yhdessä lauseessa: - 1.1. Auld Lang Syne. - Kuvia Charles Chaplinin elokuvasta Kultakuume, - Tää ystävyys ei raukene. - - Kuva. Aattona naakkaparvi - Aamuhämärän kuva. - Paljonko ihminen maata tarvitsee? Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. - Oliko Oodi-kirjasto onnenkantamoinen? Kirkkonummen uusitun pääkirjaston fiaskoita. - Saamelaisten kansallispäivä. Arkisto 2007. Yle:n kuvia. - Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. Asianajajan tekaistu kirje. Pekka Mononen - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu - perjantai 5.2.2021 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

N:o 2348 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Sivu 2021-02-05, nettiin 2021-02-05 22:08, linkkejä 2021-02-05.

parhaat uudet ... banneri 2018-07-31 alkaen.

 

 


Takasisulla:
2020. Helmikuu. Suomi voittaa aina?

Ja muita vanhempia kirjoituksia ja kuvia!

Takasivulle!


 

 

Sivun alkuun!

Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (05.02.2021- 06.02.2021) nettiin torstaina 11.02.2021.